Vihrea Lanka: planetaan paikallislehti



kolumni

 

 
Totuuden vuosi 2004

Harmaat jakelulistat on tuotava julkisuuteen.

Heidi Hautala

Alkaneen vuoden seuratuimpia kotimaisia tapahtumia on Irak-vuodon oikeudenkäynti Anneli Jäätteenmäkeä ja Martti Mannista vastaan. Juridisesti tapaus ei ole kovin ihmeellinen. Jos laki merkitsee mitään, kumpikin tuomitaan. Kyse on korkeintaan siitä, miten aktiivisuus jakautui kahden salavuotouden harjoittajan kesken.
Ulkoministeriö on jo luvannut tarkastella uudestaan tarvetta salata asiakirjoja. Hyvä niin. Ulkopolitiikka ei enää ole rajattu, diplomaattien yksinvaltaan kuuluva toimiala, vaan yhä enemmän osa arkista sisäpolitiikkaa. Valtioiden rinnalla kansalaisjärjestöt ovat tärkeitä toimijoita.
Tämä kehitys ei muuta Irak-vuodon tuomioita, mutta tapaus antaa aiheen tarkistaa lain salausperusteita. Sattumalta julkisuuslaki onkin parhaillaan eduskunnan hallintovaliokunnan ruodittavana. Salainen-leima silti tuskin poistuu valtioiden johtajien keskustelumuistioista.

Julkisuuslaki ei tunne harmaita jakelulistoja, ja kaikki sellaiset olisi hyödyllistä kartoittaa. Oikotiet salaiseen tietoon olisi tukittava siksikin, että tietovuodot palvelevat aina enemmän tai vähemmän yksityisiä tarkoitusperiä yleisen edun sijaan. Perustuslain mahdolliseksi tekemän laajan parlamentaarisen valvonnan pitää riittää, mutta sitä pitää osata myös käyttää. Uuden perustuslain mukaan valiokunnat saavat kaiken tarpeelliseksi katsomansa, salaisenkin, tiedon.
Julkisuuslakia tarkastellessaan eduskunta voisi pohtia tilannetta, jossa hallinto toimii yleisen edun vastaisesti jopa väärinkäytöksiin asti. Euroopan unionissa edellinen komissio joutui eroamaan tietovuodon seurauksena. Kun hierarkian keskitason virkamies ei saanut esimiestään tarttumaan väärinkäytöksiin, hän informoi Euroopan parlamenttia.
Vahva "ilmiantajasuoja" voisi olla paikallaan Suomessakin. Ruotsissa se on perustuslailla turvattu.

Irak-vuodon oikeudenkäynnin sivutuotteena saadaan tietoa suomalaisesta maan tavasta, joka alunperin luotiin varmistamaan kylmän sodan ulkopolitiikkaa. Sukupolvelleni presidentti oli aina 1980-luvulle yhtä kuin Urho Kekkonen, ja hän vastasi valtion turvallisuudesta yksin.
Presidentin oli varmistettava ulkopolitiikan kuulu konsensus, ja tästä syystä kanslia piti keskeiset poliitikot ajan tasalla. Harvat kritiikkiä esittäneet olivat poliittisella kentällä äärimmäisenä oikealla, eikä heillä ei ollut toivoakaan päästä salonkeihin.

Historiantutkijoilla on nyt tilaisuus saada Irak-oikeudenkäynnistä lisävalaistusta järjestelmään, jonka jäänteistä todistaa usean presidentin luottomies Martti Manninen.
Vanhan ulkopolitiikan ydin oli niin sanottu rauhantahtoinen puolueettomuuspolitiikka. Se tullaan tämän vuoden suuressa kansallisessa turvallisuuskeskustelussa yhä useammin osoittamaan liittoutumiseksi Neuvostoliiton kanssa. Kansallista menneisyydenhallintaa ei enää voine pysäyttää, kun ylin valtionjohto tuli käynnistäneeksi salamavauhtia ulkomailta tulleen pyynnön perusteella selvityksen juutalaisten sotavankien luovutuksista Saksalle.
Silti presidentti Tarja Halonen julisti vuoden tuskin vaihduttua suomettumisen tutkimukset turhaksi itseruoskinnaksi.

Luovutukset Neuvostoliittoon sekä kaikkinainen yhteistoiminta sen ja muiden sosialististen maiden kanssa odottavat historian tutkijoita. On häpeä, jos poliitikkojen rohkeuden puute estää kohtaamasta totuutta.

o

 

<< Langan kotisivulle

Viikon muita aiheita >>

 

 


Vihreä Lanka, Runeberginkatu 5B, 00100 Helsinki, puh. (09) 5860 4123 fax. (09) 5860 4124 toimitus@vihrealanka.fi site by VALOTALO