Jyrki J.J. Kasvi
Nyky-Suomessa vanhuutta ja vanhuksia ei juuri arvosteta. Esimerkiksi
vanhusten hoitoon palvelutaloissa (37 euroa päivässä) ollaan valmiita
sijoittamaan vain vajaa kolmannes siitä mitä vankien hoitoon vankilassa
(118 euroa päivässä).
Tuoreen Sairaanhoitaja-lehden pääkirjoituksessa ehdotetaankin, että
vanhukset pitäisi laittaa vankilaan, jotta he saisivat itselleen
asianmukaista hoitoa!
Kaikkein kamalinta on kuitenkin hullu vanhuus. Siinä yhdistyy kaksi tabua,
joita me kaikki kavahdamme. Esimerkiksi lasten ja nuorten psykiatrinen
hoito on saanut viime vuosina paljon julkisuutta ja sitä kautta myös kauan
kaivattuja voimavaroja ja lahjoituksia. Sen sijaan vanhuspsykiatrian
karusta tilanteesta ei ole keskusteltu tiedotusvälineissä, vaikka
psykiatrista hoitoa tarvitsevien vanhusten määrä kasvaa koko ajan.
Eivätkä kaikki vanhusten mielenterveysongelmat ole dementian oireita, vaan
esimerkiksi psykooseja ja mielialahäiriöitä, joiden hoitoa dementia ja
muistihäiriöt sekä vanhuuteen liittyvät fyysiset vaivat toki vaikeuttavat.
Ja mitä mahtaa tuntea 70-vuotiaana depressioon tai psykoosiin sairastuneen
vanhuksen puoliso? Kuka auttaa dementoituneen puolisoa, kun sairas rakas
tuhrii itsensä ulosteillaan? Jos häntä ei pystytä tukemaan, pian
psykiatrista hoitoa tarvitsee yhden asemesta kaksi vanhusta.
Uskomatonta kyllä, jopa vanhuspsykiatrian erikoisalan koulutus on lopetettu
Suomesta, eikä vanhusten hoitoon erikoistuneita psykiatreja ole enää
jäljellä kuin 20-30, vaikka heitä tarvittaisiin vähintään 60. Näin on
tapahtunut siitä huolimatta, että Suomi ikääntyy vauhdilla, ja psyyken
sairaudet ovat tällä hetkellä tärkein sairauseläkkeelle jäämisen syy!
Meistä jokainen tulee todennäköisesti tekemään tuttavuutta
vanhuspsykiatrian kanssa joko potilaana tai potilaan luona osastolla
vierailevana läheisenä. Ja se seuraava hoidon tarvitsija, joka ei osastolle
mahdu, se voi hyvinkin olla oma äiti tai vaari!
Mikä pahinta, vanhusten hoitoon erikoistuneiden psykiatrien vähyys näkyy
puutteellisena, jopa virheellisenä hoitona. Usein psyykenlääkkeitä
vanhuksille määräävät lääkärit eivät esimerkiksi tiedä, miten suuria
annoksia lääkkeitä vanhuksen elimistö sietää. Vanhuksen aivokemia ei toimi
samalla tavalla kuin nuoren tai keski-ikäisen potilaan elimistö. Usein
vanhuksen ongelmien helpottamiseen riittää jo lääkeannosten sovittaminen
hänen elimistölleen sopivaksi.
Onko hullu vanhuus tosiaan niin ahdistava ajatus, ettei sitä haluta edes
ajatella? Että psyykkisesti sairaat vanhukset mieluummin unohdetaan kuin
hoidetaan?
Vanhuspsykiatrian koulutusta ja hoitoa on lähdettävä kehittämään
pikaisesti, ennen kuin tilanne muuttuu täysin kestämättömäksi. Vanhusten
hoitoon erikoistuneiden psykiatrien kouluttamisen lisäksi alan osaamista
tulisi sisällyttää kaikkien psykiatrien koulutukseen, sillä ennemmin tai
myöhemmin he joutuvat hoitamaan myös vanhuksia.
Myös tutkimusta tarvitaan, sillä vanhuusiän mielenterveysongelmia ei vielä
tunneta läheskään niin hyvin kuin pitäisi.
