Vihrea Lanka: planetaan paikallislehti



kolumni

 

 
Pääkaupunki kutsuu

Ei kai kaikkien tarvitse muuttaa Helsinkiin.

Hullut päivät, Juri Nummelin

"On visku olo. Helsinki ahistaa."
Känni-illan jälkeen kaverilta tullut tekstiviesti puhui karua kieltään.
Kaveri oli illalla ilmoittanut muuttavansa keväällä Helsinkiin töiden perässä. Aiemmin hän oli näyttänyt pärjäävän hyvin freelancerina niitä näitä kirjoitellen.

Kotoaan pois muuttaminen ei ole kenellekään helppoa. Helsinkiläiset huutavat itse kuorossa, jos esimerkiksi jotain valtion laitosta ollaan aluepolitiikan nimissä siirtämässä vaikka Kuopioon.
Silti kaksi kolmasosaa tuttavistani ja ystävistäni on muuttanut, on muuttamassa tai aikoo muuttaa Helsinkiin. Pystyn puhumaan Tampereen, Turun ja Porin näkökulmasta, mutta varmasti myös Jyväskylä, Oulu, Vaasa ja muut isot kaupungit ovat samanlaisessa muuttokurimuksessa.
Kaikki nuoret osaajat ja ajattelijat muuttavat pois töiden perässä. Eikö näissä kaupungeissa muka ole töitä fiksuille nuorille ihmisille, jotka osaavat kirjoittaa väitöskirjoja ja kepeitä lehtijuttuja?

Ennen osattiin työskennellä muuallakin kuin Helsingissä. Olen tutkinut suomeksi ilmestyneitä vanhoja kioskipokkareita. Yksi menestyneimmistä kustantajista toimi Alavudella. Tamperelainen Sarjakustannus oli myös merkittävä kustantaja, samoin Vaasa Oy. Turussa ja jopa Loimaalla oli omaa kustannustoimintaa.
Nykyäänkin on pienkustantamoja, mutta onko Alavudella ja Loimaalla?

Helsinkiläisiä syytetään usein oman kaupungin korostamisesta ja muun maan unohtamisesta. Olen kuullut helsinkiläisen toimittajan kysyvän: "Missä on Hämeenlinna?" Samoin kävi Loimaan kanssa. Sen nyt melkein vielä ymmärtää.
Samaan syssyyn helsinkiläiset ovat sitä mieltä, että heidän väitetty vihamielisyytensä muuta maata kohtaan on puppua ja muiden kateutta. Eräässä naistenlehdessä haastateltu helsinkiläinen virkamiespariskunta sanoi asuvansa mielellään Helsingissä, koska siellä on tieteet, taiteet ja hallinto. Muu maa onkin sivistymätöntä ja villiä rajaseutua, jossa oma ase on paras ystävä.

Etätöistä ei puhu enää kukaan, paitsi joku hassu saaristoon muuttava idealistikirjailija. Kuinka moni voisikaan pysyä kotikaupungissaan, jos sallittaisiin se, että ihmiset tekisivät työt kotonaan ja junassa?
Sen takia sähköposti kai keksittiin, että yhteydenpito olisi helpompaa. Lisäksi sen piti olla ekologista ja halpaa, ja sen avulla piti voida työllistää yhä useampi ihminen. Ovatko aikeet jääneet?

Olen ollut huomaavinani, että helsinkiläiset pomot ovat huonoimpia vastaamaan sähköpostiin. Se johtunee kiireestä.
Kouluaikainen ystäväni on Helsingissä suuren firman myyntipäällikkönä. Päällisin puolin kaikki on kunnossa, mutta kaveria nyppii kaupungin kiire. Hän haluaa muuttaa takaisin kotipaikkakunnalleen, pieneen maaseutukuntaan länsirannikolla, ja ryhtyä pienyrittäjäksi.
Ystäväni on sitä mieltä, että perhe ja varsinkin lapset voisivat paremmin. Hänkin lakkaisi olemasta "ylipainoinen ja stressattu possu", niin kuin hän itseään kuvaili.
Suuri osa suomalaisista voisi paremmin, jos he saisivat asua kotiseuduillaan ja tehdä siellä järkeviä ja mielekkäitä töitä.

o

 

<< Langan kotisivulle

Viikon muita aiheita >>

 

 


Vihreä Lanka, Fredrikinkatu 33 A, 3. kerros 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123 fax. (09) 5860 4124 toimitus@vihrealanka.fi site by VALOTALO