Niemeläinen
Kaivauduin varta vasten laiskanlinnaani seuraamaan kolmen
”pääministeriehdokkaan” (lainausmerkit sallittaneen) ensimmäistä
televisioväittelyä.
Asetelma oli kiinnostava: keskusta oli alkuviikosta julkaistun mittauksen
mukaan maan suurin puolue, demarit ovat työllisyystilastojen kanssa hätää
kärsimässä ja kokoomus ratsastaa ilman paitaa kuuden kohdan
hintalappuohjelmallaan.
Mikä ihmeellisintä, äänestysaktiivisuus näyttää tutkimuksen mukaan pysyvän
yllättävän korkealla.
Nyt oli sitten kolmella suurella tilaisuus tarjota kansalle
tuoteselosteensa. Erityisesti odottelin keskustalta jotakin kättä pitempää.
Vaaleihin on aikaa muutama hassu viikko, ja maan suurin puolue on
onnistunut keplottelemaan tähän saakka ilman ensimmäistäkään konkreettista
ehdotusta. Äänestäjät alkavat käydä kärsimättömiksi: pidetäänkö meitä aivan
uunoina?
Kuuntelin siis korvat torvella Anneli Jäätteenmäen puheenvuoroja. Kirjoitin
niitä jopa muistiin, jotta voisin rauhassa katsoa, olisiko niissä jotakin
asiallista asiaa.
Sääli sanoa, mutta saldo oli onneton. Ontto fraasi seurasi toistaan.
”Ongelmia tulee taloudellisten realiteettien puitteissa pystyä korjaamaan.”
Jo vain. ”Olemme hyvin realistisia.” Sepä hyvä.
”Tarvitaan kasvua, työllisyyttä ja peruspalveluita.” En voisi olla enemmän
samaa mieltä. ”Nyt täytyy ottaa käyttöön monipuolinen keinovalikoima.”
Hiton hyvä ajatus. ”Meillä on liian paljon työttömiä, ja siksi pitää olla
monenlaisia toimenpiteitä.” Onhan se vähän niinkin, sano.
”Nyt pitäisi nopeasti ryhtyä toimiin.” Mihin toimiin? ”Tarvitaan uusi ote
asioihin.” Ehdottomasti, kyllähän uusi aina vanhan voittaa. ”Arvokysymykset
ovat myös tärkeitä.” Mistä arvoista on kysymys?
”Olemme valmiit tekemään päätöksiä.” Mitä päätöksiä? ”Vakautta täytyy
yhteiskunnassa olla.” Ja paavi on katolinen.
Keskustan ”malli” on selvästi nousemassa Sokean Reetan rinnalle
vaalitaistelun legendaksi. Veronmaksajien pari viikkoa sitten järjestämässä
keskustelussahan Jäätteenmäki kertoi, että keskustalla on ”malli”
työttömyyden voittamiseksi.
Keskiviikkoiltana Jäätteenmäki yllättäen sanoi, että ”meillä ei ole tarkkaa
mallia” - ja varttituntia myöhemmin ilmoittikin taas, että ”meillä on
tarkat ohjelmat”.
No onko niitä vai ei? Kansakunta odottaa ratkaisua kasvavan apatian
vallassa.
Tai ehkä se malli tarkoittaa niitä ”monenlaisia toimenpiteitä”.
Jäätteenmäki pisteli aivan oikein Paavo Lipposta siitä, ettei hallitus ole
kahdeksassa vuodessa saanut työttömyyttä puolitetuksi. Niin haastajan
tietysti pitääkin. Mutta keskustalta on yhtä lailla syytä kysyä, miksei se
ole kahdeksassa vuodessa saanut aikaan mitään muuta kuin kimittävää
retoriikkaa.
Keskustelun ulkopoliittinen osuus oli, mikäli mahdollista, vielä
kiusallisempaa katseltavaa. Jäätteenmäki toisteli sanaa ”eriseuraisuus”
kuin mantraa ja onnistui vakuuttamaan katsojat lähinnä omasta
eriseuraisuudestaan.
Konkretiaa tuli tuutin täydeltä: ”Toivomme, että Irakin sotaan löytyisi
rauhanomainen ratkaisu.” Todella repäisevä, valtiomiesmäinen avaus. ”Suomen
tulee ensisijaisesti toimia rauhan puolesta.” Just joo. ”Nyt pitää tehdä
kaikki voitava rauhan saavuttamiseksi.” Niin aina.
Olen jo aiemmin tältä paikalta sanonut, että keskusta yrittää täsmälleen
samaa taktiikkaa kuin vuoden 1991 vaaleissa. Silloin se toimi loistavasti,
ja Esko Aho otti murskavoiton pelkästään vinoilemalla hallitukselle
suorassa lähetyksessä. Kaksitoista vuotta myöhemmin tämä ei enää onnistu.
Tautologioiden toistelu ei kanna maaliskuuhun asti.
Iltalehden kokenut kehäkettu Tuomas Keskinen ennusteli kolumnissaan vihreää
porvarihallitusta. ”Tämä nostaa puheenjohtaja Osmo Soininvaaran
temppelinharjalle”, Keskinen täräytti.
Soininvaaran kannattaisi nyt esittää sellainen hallitusohjelma, johon
keskusta voisi omien ideoiden puutteessa tulla mukaan.
Mahdollisuuksia selvästi on: ylle listaamani Jäätteenmäki-sitaatit tuovat
elävästi mieleen vihreiden hyvää tarkoittavat julistukset noin vuodelta
1985.
Kirjoittaja on vihreitä sympatisoiva veteraanivaikuttaja joka kirjoittaa asemansa vuoksi nimimerkillä.
