Hullut päivä,|Vesa Sisättö
Ihmiskunnan voi jakaa kahteen luokkaan: jätkyihin ja ahmuihin.
Ero havainnollistuu viinerin syönnissä. Jätkyt syövät viineristä ensin
huolellisesti reunat ja jättävät hillosilmän viimeiseksi. Ahmut etenevät
lujin haukkauksin suoraan kohti hillosilmää ja tekevät siitä selvää alta
aikayksikön.
Pizzasta ahmut syövät vain täytteet ja jättävät kuoret lautaselle. Tässä
vaiheessa paikalle tulee usein jätky, joka syö reunat, koska on oppinut
pitämään niistä.
Henkilökohtaisesti olen aina laskenut itseni kuuluvaksi jätkyihin. Muistan
eron hahmottuneen jo lapsena, kun 1970-luvun lopussa sain ensimmäisen
suklaajoulukalenterini. Naapurin poika sai myös, mutta söi kaikki suklaat
heti ensimmäisenä päivänä. En kerta kaikkiaan ymmärtänyt hänen ratkaisuaan,
enkä ymmärrä vieläkään.
Jätkyn filosofiana on nautintojen lykkääminen. Olo on turvallinen ja
nykyhetken jaksaa, kun voi ajatella, että jossain tulevaisuudessa on
tiedossa jotain mukavaa. Ahmu taas käyttää saamansa mukavuudet heti. Usein
se on hyvä strategia. Jätky jättää viinerinsyönnin seuraavaan päivään.
Seuraavana päivänä se on nahistunut tai ahmu on syönyt sen yöllä.
Yllättävän usein ahmut ja jätkyt jakavat saman talouden. Ei ole mitenkään
tavatonta, että puolisot ovat eri maata - ominaisuus sinänsä on minusta
sukupuolesta riippumaton - ja sisarusparvet saattavat jakautua samoin.
Itse yhdistän jätkyyteni esikoisuuteeni. Minulle sanottiin aina, että
sisaruksille pitää jättää ja odota nyt, kun hoidan nuoremmat ensin. Pesueen
nuorimman taas kannattaa ahmia kaikki hyvä heti, ennen kuin joku isompi
tulee ja vie sen pois.
Lasten kanssa eläminen on vanhemmalle jatkuvaa jätkyyttä. Viimeinen pulla
pitää säästää lapselle, joka on ulkona. Oma rentoutuminen pitää lykätä,
kunnes lapset ovat nukkumassa.
Me jätkyt voimme tietenkin rehennellä sillä, että länsimainen sivilisaatio
on rakennettu jätkyyden pohjalle. Sosiologian luennolla opin, että
kapitalismi syntyi, kun tuotantovälineen omistaja tajusi laittaa tuloistaan
syrjään myöhempiä sijoituksia varten, eikä pistänyt kaikkea heti sileäksi.
Näin jätkykapitalisti kituutti päivästä toiseen, kunnes saattoi investoida
isompaan. Ja jatkoi sitten taas kituuttamista, koska eihän kasvulla ole
mitään rajaa. Kun tähän liitettiin vielä protestanttinen uskonto, niin
saatettiin väittää, että hillosilmän saa sitten syödä tuonpuoleisessa.
Jätky on muuten eri ihminen kuin sitku - siis tiedättehän henkilön, joka
tekee kaiken sitku on valmistunut tai sitku on saanut työpaikan tai sitku
asuu omakotitalossa. Minulla on se käsitys, että sitkulta jää lopulta
kaikki tekemättä, koska usein sitkuus on naamioitua ahmuutta. Itse työ
päämäärän saavuttamiseksi lykätään liian pitkälle.
Suomalainen kulttuuri on siis meidän jätkyjen puolella. Ahmuus on
toiseutta, jota saavat harjoittaa vain lapset ja ulkomaalaiset. Meitä
suomalaisia jätkyjä onkin moitittu siitä, ettemme osaa elää spontaanisti,
tarttua hetkeen ja nauttia siitä, mitä meillä on nyt.
Höpönpöpön. Jätkyys on nimenomaan keino nauttia elämästä silloinkin, kun se
on vaikeaa. Se on nautinnon taidetta. Jätky tekee ensin kaikki työt ja
asettuu sitten hillosilmänsä kanssa mukavasti sohvalle ja avaa kirjansa,
jollei nukahda ensin.
