Jyrki Räikkä
Puhemies Paavo Lipponen on käynnistänyt suorasukaisen julkisuuskampanjan
oman EU-virkanimityksensä puolesta. Pitämällä ehdokkuuttaan toistuvasti
esillä Lipponen pyrkii ilmeisesti korostamaan omaa ylivertaisuuttaan ja
peittämään mahdolliset kotimaiset kilpakumppanit varjoonsa.
Lipponen on rajannut kiinnostuksensa kohteet kolmeen virkaan, joista kahta
ei tosin vielä ole olemassakaan: Lipponen haluaa EU-presidentiksi,
komission puheenjohtajaksi tai unionin ulkoministeriksi. Lipponen uskoo,
että johtopaikoista rakennetaan lähitulevaisuudessa eräänlainen
pakettiratkaisu, johon mahtuu ainakin yksi viranhaltija pienestä
jäsenmaasta.
Lipponen on kiistänyt havittelevansa ensisijaisesti EU-presidentin virkaa,
mutta hänen innokkuutensa ilmoittautua tämän viran hakijaksi on
silmiinpistävää. Pääministerinä ja sittemmin hallituspuolueen
puheenjohtajana Lipponen on aiemmin johdonmukaisesti vastustanut viran
perustamista. Vaikka virka sisällytettiin Suomen vastustuksesta huolimatta
EU:n tulevaisuuskonventin kiisteltyyn esitykseen, ainakin muodollisesti
asia ratkaistaan vasta lokakuussa alkavassa hallitusten välisessä
konferenssissa. Ilmoittautuessaan ehdolle aiemmin vastustamaansa virkaan
Lipponen vain vahvistaa käsitystä siitä, että Suomi on heittänyt pyyhkeen
kehään jo ennen HVK-väännön alkua.
Avoin pyrky eurovirkaan saattaa osittain selittää Lipposen voimakasta,
välillä hyvinkin aggressiiviseksi ja hyvien tapojen vastaiseksi yltyvää
esiintymistä suomalaisessa EU-keskustelussa. Lipposen uranäkymille on
eduksi, että Suomi käyttäytyy perustuslakiluonnosta käsiteltäessä siivosti
eikä takerru kiusallisiin yksityiskohtiin. Poikkiteloin asettuvien
jäsenmaiden poliitikkoja tuskin palkitaan huippuviroilla, ja jaettavia
paikkoja olisi joka tapauksessa vähemmän, jos esimerkiksi EU-presidentin
viran perustaminen vastoin odotuksia kaatuisi. Tämänkin vuoksi Lipposen
kannattaa ylistää suomalaisten konventtiedustajien saavutuksia ja kehua
perustuslakiluonnosta kelpo kompromissiksi, vaikka väitteet kuinka
kumisisivat onttouttaan.
Kansalaisten tehtäväksi jää päätellä, miten Lipposen urasuunnitelmat
vaikuttavat hänen EU-lausuntojensa sisältöön ja niistä poikkeavien
mielipiteiden sietokykyyn. Vaikka Lipponen seisoisi vilpittömästi sanojensa
takana, hän tuskin pystyy itse arvioimaan, miten silmissä siintävä virka
vaikuttaa hänen havainto- ja arvostelukykyynsä. Siksi on tärkeää, että
muutkin EU-asiantuntijat osallistuvat aktiivisesti keskusteluun puhemiehen
nuijan heilahduksia pelkäämättä.
Lipponen on varmasti pätevä havittelemilleen paikoille, mutta hallituksen
ei kannata hirttäytyä hänen ehdokkuuteensa. Vaikka Lipposen kunniakas
poistuminen EU-näyttämölle todennäköisesti lopettaisi eduskuntavaalien
jälkeen syntyneen valtapoliittisen poikkeustilan, tämän ei pitäisi olla
EU-nimitysratkaisujen ensisijainen peruste. Sitä paitsi maassa on muitakin
hyviä ehdokkaita. Suomalaisten on viisasta jättää joustonvaraa mahdollisten
ehdokkaidensa henkilön, puoluekannan ja sukupuolen suhteen.
Missään tapauksessa Suomen ei pidä lääkitä perustuslain sisältöön liittyviä
pettymyksiä uskolla siihen, että myöhemmin EU:n johtoon mahdollisesti
saataisiin määräajaksi suomalainen viranhaltija. Jos raskaan sarjan
kansallinen poliitikko astuu unionin palvelukseen, hänen pitää välittömästi
puhdistua kansallisista intohimoista ja ajaa koko unionin asiaa. Lipposelle
tämä tuskin tuottaa vaikeuksia, mutta siitä huolimatta tai juuri sen vuoksi
suomalaisten kannattaa EU-virkojen täyttöä pohtiessaan erottaa Lipposen,
Suomen ja Euroopan etu selvästi toisistaan.
