Vihrea Lanka: planetaan paikallislehti



kolumni

 

 
Vapaata ja reilua kauppaa

Kaikilla on oltava oikeus myydä tuotteitaan, kunhan ympäristö ja maailman köyhät otetaan huomioon.

Visiitti, Joonas Pörsti

Meksikon Cancúniin kokoontuneilla kauppaneuvottelijoilla on käsissään iso ongelma. Kehitysmaat ovat innottomia avaamaan markkinoitaan pohjoisen tavaroille ja investoinneille, jos ne eivät saa vastapainoksi omia maataloustuotteitaan maailmanmarkkinoille.
Solmu on tiukassa: EU-maat tukevat viljelijöidensä ponnistuksia 88 miljardilla dollarilla, Yhdysvallat 52 miljardilla dollarilla vuodessa. Summa vastaa Brasilian ja Argentiinan valtioiden yhteenlaskettua budjettia. Kilpailuasetelma ei ole siis aivan reilu.
Monien mielestä solmu pitäisi vetää vielä tiukemmalle, kaupan vapauttaminen lopettaa ja Maailman kauppajärjestö WTO hajottaa. Olen asiasta eri mieltä, jos vaihtoehto on uusien tulli- ja tukiaismuurien pystyttäminen. Kärjistäen voisi sanoa, että WTO on maailman köyhien ainoa toivo päästä jonain päivänä pois aliravitsemuksen, korkean lapsikuolleisuuden ja olemattomien koulutusmahdollisuuksien hetteiköstä.

WTO:n vaihtoehto ei ole demokraattinen onnela, jossa eriväriset ihmiset pitävät toisiaan kädestä. Vaihtoehto on, että kauppaneuvottelut käydään kahdenvälisesti tai korkeintaan yhden mantereen kesken. Niissä neuvotteluissa sääntönä on varmasti vahvimman oikeus.
WTO-järjestelmää kannattaa puolustaa jo senkin vuoksi, että Yhdysvaltain nykyinen hallinto on ryhtynyt heittämään kapuloita sen rattaisiin. Päätökset nostaa maataloustukea ja korottaa terästulleja ovat avoimesti WTO:n tavoitteiden vastaisia.
Yhdysvaltojen vaikutusvalta heikkenee 146 valtion muodostamassa WTO:ssa etenkin Kiinan ja Brasilian kaltaisten kehitysmaiden vahvistuessa. Näiden maiden kannalta tulevaisuuden uhkakuva ei ole niinkään kaupan liiallinen vapauttaminen, vaan Yhdysvaltojen ja EU:n vetäytyminen protektionistiseen kuoreensa.

WTO:ssa on paljon uudistamisen varaa. Köyhien maiden asemasta on kannettava erityisesti vastuuta, ja ympäristönormit on asetettava kaupan sääntöjen rinnalle. Ennen kaikkea on tunnustettava, etteivät kaupparuhtinaat tuo automaattisesti hyvinvointia koko kansalle.
Kaupan vapauttaminen ei millään tavoin pienennä valtion merkitystä. Valtiota tarvitaan kaupankäynnistä saatujen voittojen jakamiseen. Suomessa maksetaan lapsilisiä, käydään peruskoulussa ja korjataan hampaita, koska yhtiömme vievät paperia, kännyköitä ja palveluja ulkomaille.
Kansallisen hyvinvointiajattelun rinnalle tarvitaan ylikansallista ympäristöajattelua, saastuttaja maksaa -periaatetta. Hiilidioksidiveroilla voidaan karsia turhaa kuljettamista ja kulutusta, minimoida kaupankäynnin haittoja.

Kaupankäyntiä vapauttamalla on onnistuttu vähentämään vakuuttavasti köyhyyttä kolmannessa maailmassa. Kiinassa ja Intiassa kymmenet miljoonat ihmiset ovat nousseet absoluuttisesta köyhyydestä, kun maat ovat vähitellen avanneet markkinoitaan ulkomaisille yhtiöille. Kiinan kilpailukyky alkaa olla korkean teknologian tuotannossa jo parempi kuin läntisten teollisuusmaiden.
Kaupan vapauttamisessa on lyhyellä tähtäimellä kysymys yritysten voittojen maksimoinnista, pitkällä tähtäimellä altruistisesta köyhien etujen ajamisesta. Jossakin vaiheessa jokaisen maan on luovuttava myös itselleen tärkeistä ja rakkaista asioista.
Suomella ja koko Euroopan unionilla tuollainen valinta on nyt edessä Cancúnin neuvotteluissa. Me voimme kansana elää ilman vahvaa kotimaista maataloutta. Monille Afrikan maille oman maataloustuotannon vahvistuminen on ainoa tie hyvinvointiin. Etujen välillä on selvä ristiriita, vaikka keskustalainen ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paula Lehtomäki väittääkin muuta.

Kehitysmaiden köyhyyteen tarjotaan yleensä ratkaisuksi kehitysavun lisäämistä. Kehitysavulla on kohennettu koulutusta ja terveydenhuoltoa monissa maissa. Köyhyyttä sillä ei ole kuitenkaan pystytty nujertamaan, eikä nujerreta jatkossakaan.
Joskus mieleeni hiipii epämiellyttävä tunne, että kehitysavun yksi motiivi on köyhien ja rikkaiden maiden välisen epätasa-arvon ja riippuvuussuhteen lujittaminen. Kun annamme kehitysapua, teemme sentään jotain afrikkalaisten hyväksi.
Entä jos antaisimme heille samat oikeudet kuin itsellämme on: oikeuden tuottaa elintarvikkeita tai rautaisia laivoja ja myydä ne hyvään hintaan markkinoilla?

o

 

<< Langan kotisivulle

Viikon muita aiheita >>

 

 


Vihreä Lanka, Runeberginkatu 5B, 00100 Helsinki, puh. (09) 5860 4123 fax. (09) 5860 4124 lanka@vihrealanka.fi site by VALOTALO