Vihrea Lanka: planetaan paikallislehti



kolumni

 

 
Median ja vallan virrassa

Journalismia on vaalittava myös brändien keskellä.

Kommentti, Risto Kunelius

Aikamme iskusana on elämän selvä, mutta epämääräinen medioituminen. Parikymmentä vuotta sitten keskivertosuomalainen kulutti joukkoviestinnän parissa viitisen tuntia päivässä, nykyisin noin kahdeksan tuntia.
    Medioilla - termikin on sattuvasti monikon monikko - kyllästetyn yleisön huomiota ei ole helppo herättää. Ei siis ihme, että journalismin hyveiksi näyttävät nousseen entistä enemmän erottautumisen taktiikat, kuten dramatisointi, henkilöinti, särmikkyys ja toimittajien persoonallisuudet.
    Mediavolyymin kasvun ajan eräs selvä trendi on ollut tabloidjournalismin voittokulku. 1980-luvulla iltapäivälehdistö lähes kolminkertaisti levikkinsä. Viime vuosikymmenellä 7 päivää lanseerasi juorujournalismin uuteen kukoistukseen. Median valtavirrassa pintaan pyrkivälle journalismille onkin todellisuuden kuvaamisen rinnalla - ja usein sen sijaan - tärkeää tuottaa reaktio: kauhistus, paljastuksen tuottama närkästys tai kiva ja kevyt tunnelma. Näin kasvaa myös todellisuuden omapäisen parantelemisen houkutus, yhtä lailla New York Timesissa kuin Iltalehdessä.

Kuvan vetovoimaa

Pari vuosikymmentä sitten uutiset olivat uutisia: samat kaikille, samaan aikaan, kaikilta kanavilta. Nyt emme taivastele, vaikka uutislähetys suunnitellaan tavoittamaan kohderyhmää tai sovittumaan radiokanavan profiiliin. Mediavirrassa on luontevaa ajatella, että tähtikultin, formaattiohjelmien ja merkkitavaroiden seassa uiskentelevan journalismin on myös oltava brändi
    Median valtavirta on kasvanut, nopeutunut ja visuaalistunut. Vietnamin sota nähtiin televisiosta, mutta CNN toimitti ensimmäisen Persianlahden sodan jo suorana lähetyksenä. Syyskuun 11. päivän iskuissa moni näki merkkejä uudella tavalla medioituneen ajan terrorismista, joka paitsi tappoi ihmisiä, haavoitti median omaa keskeistä kuvastoa.
    Kuvallistuvaan mediaan kätkeytyy vaikeasti eriteltävää vetovoimaa, joka haastaa sekin journalistista harkintaa. On vaikea selittää, miksi on kiehtovaa näyttää uutisfilmin pätkää, jota kuvannut ihminen kuolee kesken insertin, tai miksi Jussi Ahteen huumehouruinen uhovideo joka tapauksessa vuotaa johonkin uutislähetykseen. Tunnustuksellisten ja tirkistelevien ”tosi-tv” -ohjelmien mielenmaisemaan tällainen aines kuitenkin loksahtaa sopuisasti.

Kaikille vai kohderyhmälle?

Median valtavirrassa journalismi näyttää polarisoituvan. Toisaalla suurten yleisöjen kokoaminen onnistuu välittömästi jaetuilla dramaattisilla hetkillä, sankareilla ja konnilla, hyvällä ja pahalla. Tässä tuotannossa jotkut toimittamisen perinteiset hyveet - kuten asioiden suhteiden punnitseminen, lähteiden arviointi ja kritiikki, tietojen tarkistaminen - joutuvat joskus ahtaalle.
    Toisaalta onnistuminen journalismissa edellyttää usein sanoman suuntaamista juuri tietyille arvoille, elämäntavoille, kulutustottumuksille ja pyrkimyksille, mikä heikentää ajatusta yhteisestä julkisuudesta.
    Journalismin kehityksen arvioiminen kääntyy helposti valitusvirreksi: omistus keskittyy, toimittajien asema heikkenee, kansa tyhmistyy ja viihde jyrää alleen kriittisen ajattelun. Kannattaa kuitenkin muistaa, että ”vanhan hyvän ajan” ihanteet ovat osaltaan luoneet tiettyjen vallakkaiden rutiinilähteiden hallitsemaa julkisuutta. Poliitikkoja, asiantuntijoita ja viranomaisia on joskus osuvasti nimitetty ”parajournalisteiksi”, niin olennainen heidän panoksensa julkisen keskustelumme agendan määräytymisessä on.
    Viime vuosikymmenistä onkin jäänyt muistiin myös journalismin ja muiden yhteiskunnallisten instituutioiden suhteen kiristyminen. Kalevi Sorsa suomi toimittajia 1980-luvulla ”infokratian” luomisesta. Mauno Koiviston termi ”sopuli” jäi pysyvästi populaarinkin mediakritiikin sanastoon. Toimittajia on syytetty tuomioiden langettamisesta julkisuudessa, ja toisaalta tuomioistuimet ovat mätkäisseet toimitusten maksettaviksi yhä suurempia vahingonkorvauksia.

Uusia mahdollisuuksia, ehkä

Vallitsevat totuudet ja valtaapitävien ymmärrys maailmasta rajaavat edelleen voimakkaasti journalismin horisonttia. Kriittinen optimisti voi kuitenkin nähdä journalismin kehityksessä uusia mahdollisuuksia.
    Ehkä julkisten asioiden dramatisointi voi johtaa moniäänisempään julkiseen keskusteluun. Ehkä reaaliaikainen uutisvirta pakottaa journalistit erottautumaan myös kestävillä jutuilla, joita voi päivittää. Ehkä mediaa segmentoivan kuluttajuuslogiikan katveessa viriää aidosti kriittistä kansalaisuuspotentiaalia. Ehkä vuorovaikutteinen tekniikka ei typisty pelkkään kulutusprofiilien ja viihdetuotteiden synkronoimiseen, ja journalismi altistuu myös muille kuin sellaisille äänille, joiden sanat, äänenpainot ja kuvakulmat ovat kovalla rahalla etukäteen mietittyjä.
    Ilman puolustajia journalismi ajelehtii median ja vallan virrassa kehnompaan suuntaan. Näissä oloissa parasta journalismin puolustamista on sen arvosteleminen.

o

 

<< Langan kotisivulle

Viikon muita aiheita >>

 

 


Vihreä Lanka, Runeberginkatu 5B, 00100 Helsinki, puh. (09) 5860 4123 fax. (09) 5860 4124 lanka@vihrealanka.fi site by VALOTALO