Vihrea Lanka: planetaan paikallislehti



paakirjoitus

 

 

Arvottomat

Poliittinen eliitti soittaa vieläkin lama-ajan juoksuhaudoissa virittämäänsä yhteistä säveltä.

Jyrki Räikkä

"Hehheh, naurettavaa. Ensin pistetään turpiin ja viedään voimat ja sitten sanotaan, että teidän pitää johtaa maata. Hehheh, idioottimaista. Että olisko äänestäjillä joku vastuu näissä asioissa, hahahaha."
    Tämä poliitikon purkaus kertoo paljon asenteesta, joka vallitsi päättäjien keskuudessa 1990-luvun talouskriisin aikana - ja vallitsee ehkä edelleenkin. Anu Kantola analysoi poliittisen eliitin paljasta puhetta tuoreessa väitöskirjassaan Markkinakuri ja managerivalta (Loki 2002).
    Kantola on käyttänyt aineistonaan Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran keräämiä haastatteluja, joissa puhuvat lama-ajan tärkeimmät päättäjät, poliitikot, virkamiehet, järjestöjohtajat ja elinkeinoelämän vaikuttajat - nimettöminä ja avoimesti. Päättäjät halusivat ehkä jättää jälkipolville dokumentin sankarillisesta torjuntataistelusta. Nyt savun hälvettyä ei tosin tiedä, pitäisikö eliitin edesottamuksia verrata Ihantalan ihmeeseen vai Mainilan laukauksiin.

Päättäjien keskinäisestä asevelihengestä todistaa Kantolan havainto siitä, että päättäjien puheissa korostuu eliittien ja kansan vastakkaisuus. Yli puoluerajojen päättäjät näkevät itsensä arvovalintojen ja ryhmäetujen - siis politiikan - yläpuolelle asettuneina managereina, jotka yrittävät ammattimaisen liikkeenjohtajan lailla käyttää annetut resurssit mahdollisimman tehokkaasti. Kansalaiset ja jopa oman puolueen tai etujärjestön rivijäsenet nähdään ensi sijassa eliitin vastuullisten pyrkimysten vastustajina, jotka eivät ymmärrä kokonaisuuksia ja kansantalouden parasta.
    Esimerkiksi ammattiyhdistysliikkeen päättäjät eivät asettuneet kriisissä vastakkain työnantajien kanssa, vaan peesasivat näiden näkemyksiä ja vakuuttuivat tuotannon tehostamisen sekä työvoiman vähentämisen tarpeista. Johtajat näkevät itsensä uuden järkevän ajattelun edustajina, omien järjestöjensä jäsenistön taas perässä laahaavana, henkisesti hitaana ja jäykkänä. Mitenköhän nämä asenteet heijastuvat tällä hetkellä vaikkapa ammattijärjestöjen energiapoliittisiin linjauksiin?

Kantolan mukaan talouskriisi muutti myös yhteiskunnan moraalijärjestystä. Aiemmin hallinnut eri ryhmien tasa-arvoisuuteen perustuva ajattelu leimattiin epäilyttäväksi tai jopa sairaalloiseksi jakopolitiikaksi. Arvotyhjiössä markkinat nostettiin uudeksi oikeudenmukaisuuden mekanismiksi, joka ankaruudestaan huolimatta palkitsee kaikki ansioidensa mukaan. Markkinavetoisuutta opittiin pitämään sopimuspohjaista edunjakoa reilumpana periaatteena. Merkillistä kyllä, tätä mieltä olivat myös poliitikot.
    Kovalla markkinakurillakin on varjopuolensa. Vaikka tiukentuva kilpailu alentaa hintoja ja elinkustannuksia, se myös kiristää työtahtia. Ihmiset joutuvat siis työntekijöinä entistä tiukemmalle, jotta heidän asemansa kuluttajina parantuisi. Noidankehä syvenee.

Päättäjät ovat siis suosiolla luovuttaneet valtaa hallintokoneistolta "dynaamisille"markkinavoimille. Kyseessä ei ollut vain kriisivuosien väliaikaisratkaisu, sillä markkinakuria on pidetty yllä myös nousukaudella. Samalla poliittisen vastuun käsite on hämärtynyt: jos syihin ei voida puuttua, päättäjille jää vain seurausten jälkihoito.
    Kantolan tutkimus piirtää lohduttoman, mutta uskottavan kuvan suomalaisesta demokratiasta. Päättäjät suhtautuvat kansalaisiin ja järjestöjen rivijäseniin kyynisesti, jopa halveksien. Uskottavia vaihtoehtoja harjoitetulle politiikalle on niukasti, ja aatteellinen liikkumavara on kaventunut. Onko ihme, että kansalaiset vieraantuvat politiikasta, jos poliitikot eivät itsekään usko vaikutusmahdollisuuksiinsa? o

 

<< Langan kotisivulle

Viikon muita aiheita >>

 

 


Vihreä Lanka, Runeberginkatu 5B, 00100 Helsinki, puh. (09) 5860 4123 fax. (09) 5860 4124 lanka@vihrealanka.fi site by VALOTALO