Vihrea Lanka: planetaan paikallislehti



paakirjoitus

 

 

Metson siivellä

Vapaaehtoisuuteen on kannustettava, mutta metsiensuojelusta ei saa tehdä pelkästään myyjän markkinoita.

Jyrki Räikkä

Etelä-Suomen metsiensuojeluohjelma eteni päätösvaiheeseen metsätraktorin varmuudella. Lausuntokierros ei kenenkään päätä kääntänyt, niinpä valtioneuvosto teki keskiviikkona enemmittä keskusteluitta Etelä-Suomen, läntisen Pohjanmaan ja Lounais-Lapin metsien suojelua koskevan periaatepäätöksen. Sen pohjana oli heinäkuussa valmistunut Metso-toimikunnan esitys, jota ei käytännössä muutettu.
    Toimikunnan työlle asetettuihin odotuksiin nähden tulokset ovat vaatimattomia: ei tullut takkia, tuskin tuluskukkaroakaan. Päätös uudesta suojeluohjelmasta lykättiin vuoteen 2007, eikä hehtaareissa tai prosenteissa mitattavia sitoumuksia suojelualan laajentamisesta tehty. Tulevaisuus näyttää, riittävätkö toimikunnan esityksessä paljon painoarvoa saaneet vapaaehtoisen suojelun pilottiprojektit alkuunkaan turvaamaan metsäluonnon monimuotoisuutta.

Alun perin Metso-ohjelman oli määrä tasapainottaa vuonna 1999 hyväksyttyä kansallista metsäohjelmaa (KMO), jossa sovittiin metsien talouskäytön tehostamisesta, hakkuumäärien lisäämisestä ja näihin tarkoituksiin ohjattavasta valtion rahoituksesta. Vuonna 2010 umpeutuvalla KMO-kaudella metsätaloudelle on lupailtu yli 500 miljoonaa euron tukea, kun Metso-toimikunnan ehdotusten toteuttamiseen aiotaan sijoittaa 61,7 miljoonaa euroa vuoden 2007 loppuun mennessä.
    Kovin tasapuolisena rahanjakoa ei siis voida pitää - varsinkaan, kun tiedon keräämiseen ja vaikutusten selvittämiseen tähtäävät kokeiluhankkeet eivät juuri lisää suojelualaa.Riskinä on sekin, että monia arvokkaita metsäkohteita hakataan kokeilujakson aikana ennallistamiskelvottomiksi. Pikaisiin hakkuupäätöksiin saattaa houkuttaa myös vuonna 2005 toteutettava metsäverotuksen uudistus.

Vapaaehtoinen suojelu on periaatteessa hyvä tavoite, jos sen avulla saadaan suojeltua ekologisesti tarkoituksenmukaisia ja järkevän kokoisia alueita. Nyt käynnistettävissä pilottihankkeissa piilee kuitenkin se vaara, että suojeltavia alueita ryhdytään määrittelemään pikemminkin tarjonnan kuin ekologisten suojelutarpeen perusteella.
    Varauksellisesti kannattaa suhtautua etenkin tarjouskilpailuihin, joissa viranomaiset pyytävät maanomistajilta tarjouksia suojeltavista kohteista. Kun eteläisen Suomen metsät koostuvat enimmäkseen pinta-alaltaan pienehköistä yksityismetsistä, monimuotoisuuden kannalta tärkeiden metsämantereiden eli laajojen yhtenäisten suojelualueiden perustaminen ei näillä keinoin onnistu.
    Jos rahoitus saadaan kilpailukykyiselle tasolle, kokeiluhankkeista lupaavimmalta vaikuttaa luonnonarvokauppa. Siinä metsänomistaja saa korvausta luonnonarvojen ylläpitämisestä - metsätuloa voi siis kartuttaa puutakaan kaatamatta. Malli on hovikelpoinen EU-piireissäkin, perustuuhan komission esitys maatalouspolitiikan uudistamisesta samankaltaiseen ajatteluun.
    Maanomistajan hakemuksesta perustettavat luonnonhoitoalueet ja yhteistoimintaverkostot ovat kokeilun arvoisia täydentäviä toimia. Niistä ei kuitenkaan ole metsiensuojelun patenttiratkaisuiksi.

Vaikka vapaaehtoisuuteen perustuvia suojelutoimia kannattaa kokeilla ja kehittää, suojelu ei voi perustua pelkästään metsäsektorin myötäilyyn, eikä "suojeluhaittojen minimointi" kelpaa vastuullisen ympäristöpolitiikan ylimmäksi ohjenuoraksi.
    Suojelussa laatu on myös määrää. Yksittäisten arvokohteiden täsmäsuojelu ei riitä turvaamaan metsäluonnon monimuotoisuutta. Suojelua tarvitsevien alueiden määrittelyssä ja suunnittelussa ympäristöviranomaisten kannattaa pitää aloite omissa käsissään. o

 

<< Langan kotisivulle

Viikon muita aiheita >>

 

 


Vihreä Lanka, Runeberginkatu 5B, 00100 Helsinki, puh. (09) 5860 4123 fax. (09) 5860 4124 lanka@vihrealanka.fi site by VALOTALO