Vihrea Lanka: planetaan paikallislehti



kommentti

 

 
Keisari ekovaatteissa

Ympäristöstä pitää puhua suomeksi nykyistä osuvammin käsittein.

Jari Välimäki

Tietoyhteiskunnan ympäristövaikutuksia kuvataan monilla oudoilla sanoilla: dematerialisaatio, immaterialisaatio, factor 10, decoupling, rebound-efekti. Suurin osa ihmisistä ei varmasti ymmärrä, mitä nämä käsitteet tarkoittavat. Silti niitä viljellään uutterasti ympäristöväen seminaareissa, poliitikkojen puheissa ja tutkijoiden papereissa.
    Mistä tässä outojen termien sekamelskassa on kyse? Ovatko nämä käsitteet vain keisarin uusia vaatteita, harhakuvia, joilla verhoillaan tietoyhteiskunnan olemusta? Miksi asioista ei puhuta niiden omilla, suomenkielisillä nimillä? Sellaisilla nimillä, joiden avulla tavallinenkin sukankuluttaja saisi vihiä, mistä oikeastaan on kyse?

Kieli vallan välineenä

Suomenkielisten käsitteiden puute johtuu osin siitä, etteivät tutkijatkaan ole yksimielisiä siitä, mitä käsitteet tarkoittavat. Niillä kuvataan uudenlaisia yhteiskunnan kehityskulkuja sekä tavoitteita ja uhkia, jotka ovat vasta muotoutumassa. Käsitteitä muotoillaan lisäksi pääosin kansainvälisessä keskustelussa, jota käydään englannin kielellä.
    Kielen käyttö on myös vallankäyttöä. Vaikeita ja vieraskielisiä termejä käyttämällä voidaan luoda mielikuva asiantuntijuudesta, vaikka termien sisältö olisi itsellekin epäselvä. Ja vaikutusvaltahan perustuu tietoyhteiskunnassa ennen muuta asiantuntijuuteen.
    Tärkein syy suomen kielen vieroksuntaan lienee kuitenkin se, että nasevia, täsmällisiä ja ymmärrettäviä sanoja on hyvin vaikea keksiä. Uusi sana vaatii aina uutta oivallusta, luovuutta ja kykyä sovittaa yhteen erityyppisiä ilmiöitä. Esimerkiksi muutama vuosi sitten Jussi T. Kosken kirjasta laajaan käyttöön levinnyt sana infoähky on oivallus, joka nivoo yhteen monia tietoyhteiskunnan oleellisia piirteitä.

Irtikytkennästä takaisinsyöttöön

Samantyyppisiä sanoja kaivattaisiin kuvaamaan myös tietoyhteiskunnan ja kestävän kehityksen suhdetta. Yksi mielenkiintoinen avaus tällä sananviljelyn saralla on äskettäin ilmestynyt Kari Rissan kirja Ekotehokkuus - enemmän vähemmästä. Siinä nostetaan esiin joitakin suomennoksia: decoupling on irtikytkentä, factor tarkoittaa tehostamiskerrointa ja rebound-efekti takaisinsyöttöä.
    Irtikytkennällä (decoupling) kuvataan sitä, että talouden kasvu kytketään irti luonnonvarojen käytön kasvusta. Tietoyhteiskunnassa tämä kestämättömän kehityksen kaava on mahdollista murtaa, kun talouskasvua pidetään yllä tietämystä kasvattamalla, ei luonnonvarojen käyttöä lisäämällä.
    Takaisinsyöttö (rebound) ilmentää uhkaa, jonka mukaan ympäristön kokonaiskuormitus voi kasvaa, vaikka yksittäisiä tuotteita ja palveluita tuotettaisiinkin entistä säästeliäämmin ja tehokkaammin. Samaa asiaa voidaan kuvata myös muilla sanoilla, kuten siirtokuormitus, kimmokekuormitus tai bumerangi-ilmiö.
    Tehostamiskerroin (factor) kuvaa ekotehokkuuden määrällistä tavoitetta. Käyttöön ovat yleistyneet tehostamiskertoimet 4 ja 10. Tehostamiskerroin 4 kuvaa tavoitetta, jonka mukaan ekotehokkuuden tulee kasvaa noin 20 vuodessa nelinkertaiseksi. Tehostamiskerroin 10 tarkoittaa vastaavasti sitä, että ekotehokkuus kasvaa kymmenkertaiseksi pitkällä aikavälillä, esimerkiksi vuoteen 2040 mennessä.

Ekotehokkuudesta iskusana

Entä sitten ekotehokkuus? Se on suomennos termistä ecological efficiency ja sen sisällön voi kiteyttää sanoihin ”vähemmästä parempaa”. Ekotehokkuus voidaan määritellä monilla eri tavoilla. Suppean määritelmän mukainen ekotehokkuus tarkoittaa luonnonvarojen käytön vähentämistä tavaroiden tuotannossa. Laajan määritelmän mukainen ekotehokkuus on kestävän kehityksen kaltainen sateenvarjokäsite. Se kattaa kaiken toiminnan, jonka avulla tuotetaan enemmän palveluja ja hyvinvointia vähemmällä materiaalien kulutuksella ja päästöjen määrällä.
    Ekotehokkuuskaan ei ole ongelmaton termi. Siinä käytetään etuliitettä eko, jota suositellaan käytettäväksi vain silloin, kun tarkoitetaan ekologiaa eli oppia eliöiden ja niiden elollisen ja elottoman ympäristön välisistä vuorovaikutuksista. Sana on silti käyttökelpoinen, sillä niin kansan kuin poliitikkojenkin keskuudessa eko on iskostunut lähes kaikkeen ympäristönsuojeluun liittyvään.
    Nähtäväksi jää, syntyykö ekotehokkuuteen liittyvästä sanastosta se käsitteellinen perusta, joka ohjaa 2000-luvun tietoyhteiskunnan ympäristöajattelua. Hyvät mahdollisuudet tähän ovat olemassa, sillä ainakin Suomessa ensimmäisen sukupolven ympäristösanasto ekoineen ja kestävine kehityksineen on jo vakiintunut ihmisten mieliin.

Kirjoittaja on tutkija Suomen ympäristökeskuksessa. Hän ottaa mielellään vastaan ehdotuksia sanoiksi, jotka kuvaavat tietoyhteiskunnan ja kestävän kehityksen suhdetta. jari.valimaki@vyh.fi o

 

<< Langan kotisivulle

Viikon muita aiheita >>

 

 


Vihreä Lanka, Runeberginkatu 5B, 00100 Helsinki, puh. (09) 5860 4123 fax. (09) 5860 4124 lanka@vihrealanka.fi site by VALOTALO