Vihrea Lanka: planetaan paikallislehti



kolumni

 

 
Quo vadis, Nato?

Terrorismin vastainen sota muutti atlanttisen puolustusliiton luonnetta.

Matti Wuori

Keskustelu Suomen Nato-jäsenyydestä näyttää sittenkin nytkähtäneen liikkeelle, käsijarruksi asetetusta turvallisuuspoliittisesta työryhmästä huolimatta.
    Ulkopoliittisen instituutin tuoreessa raportissa Et tu Brute! Suomen Nato-optio ja Venäjä päädytään varovaisen myönteiseen Nato-kantaan. Raportin kirjoittaneiden Christer Pursiaisen ja Sinikukka Saaren mukaan jäsenyys sotilasliitossa sekä helpottaisi Suomen Venäjä-politiikkaa että olisi eduksi Venäjälle, samaan tapaan kuin EU-jäsenyytemme.
    Pursiaisen ja Saaren argumentaatio on selkeää, mutta kaavamaista. Lähtökohtana on valtioiden välinen turvallisuusdilemma, joka on kahlinnut kansainvälistä politiikkaa vuosikymmenet. Siinä onkin yksi teoksen heikkous: samalla kun Nato-väittelyssä aiheellisesti muistutetaan maailman muuttuneen sitten kylmän sodan päivien, aivan viimeaikaiset strategiset - myös Natoa ravistelevat - muutokset eivät ole ennättäneet keskusteluun mukaan.

Terrorismin vastainen taistelu on kasvattanut Yhdysvaltain yksipuolista ylivaltaa entisestään. Myös konfliktit ovat erilaisia kuin ennen. Turvallisuusuhkien hallinta ei enää voi nojautua valtioiden välisen voimapolitiikan perinteisiin keinoihin.
    Heti syyskuun terrori-iskujen jälkeen Naton keskeisimmiksi tehtäviksi määriteltiin terrorismin, järjestäytyneen rikollisuuden ja sabotaasin torjunta. Tammikuussa presidentti George W. Bush nosti esiin opin "pahuuden akselista", minkä jälkeen Pentagonista alkoi vuotaa hälyttäviä tietoja suunnitelmista, joiden mukaan myös ydinasein tehtävät ensi-iskut olisivat mahdollisia. West Pointissa kesäkuussa pitämässään puheessa Bush vahvisti Yhdysvaltain olevan yleisesti valmis "ennalta ehkäiseviin vastaiskuihin" kaikkiin sellaisiin kohteisiin, joiden voidaan epäillä uhkaavan maan turvallisuusintressejä.
    Puolustusministeri Donald Rumsfeld vaati sitten Brysselissä koko Naton varautuvan ennalta ehkäiseviin hyökkäyksiin, joiden kohteena ovat häälyvät "varjomaiset verkostot tai vihamieliset valtiot". Naton puolustusministerit päättivätkin käynnistää laajan selvityksen sotilasliiton rakenteiden ja valmiuksien saattamiseksi vastaamaan uusia uhkia.

Yhdysvallat on tällä tavoin selkeästi irrottautunut YK:n peruskirjan 51. artiklan sallimasta oikeudesta itsepuolustukseen ja väljentämässä sheriffin valtuuksiaan kaikkialla maailmassa. Sotilaallinen globalisaatio kiihtyy. Euroopassa Naton odotetaan kuuliaisesti seuraavan johtajaansa.
    Toimintalinja on erityisen arvaamaton, kun terrorismin ja muiden uhkien havaitseminen ja arviointi jäisi ensi sijassa CIA:lle ja FBI:lle, joita valtiojohtokin on pitänyt epäluotettavina. Rumsfeld myönsi hiljan itsekin, ettei tässä pelissä yksinkertaisesti ole varmoja, tunnettuja suureita.

Ulkopoliittisen instituutin raportissa korostetaan Nato-jäsenyydestä koituvan hyötyä, kun Suomi voisi vaikuttaa koko sotilasliiton roolin kehittymiseen maamme etujen mukaiseen suuntaan, jonka myös Venäjä kokisi rakentavaksi.
    Ajatus on herttainen. Luopuisiko EU:n äänetön yhtiömies Suomi siis myöntyvyyspolitiikastaan ja alkaisi Natossa yhtäkkiä vetää omaa linjaansa, joka antaisi sotilasliitolle uuden suunnan? o

 

<< Langan kotisivulle

Viikon muita aiheita >>

 

 


Vihreä Lanka, Runeberginkatu 5B, 00100 Helsinki, puh. (09) 5860 4123 fax. (09) 5860 4124 lanka@vihrealanka.fi site by VALOTALO