|

|

 |


|
|
21.12.2001, 51-52/2001
Paikalliskokeilu auttaisi perustulon alkuun
Korkean työttömyysasteen kunnat sopisivat tuoreen väitöskirjan mukaan parhaiten perustulon koekentäksi. Eniten kokeiluhalukkuutta on Itä- ja Pohjois-Suomessa.
Jyri Tyynelä
Selkämeren kalliot ovat ehdolla kansallispuistoon
Kalastajat ja kalankasvattajat vastustavat merialueen suojelua.
Harri Suomalainen
Temelin sai siunauksen
Itävaltaa kismittänyt ydinvoimala ei ole este Tshekin EU-tiellä.
Anssi Leino, München
Sambian puolueet lahjovat kansaa
Maan kolmannet demokraattiset vaalit pidetään joulun jälkeen.
Tiina-Maria Levamo
Nato ei maita vihreille
Puolustuspoliittinen selonteko pui uusia uhkia, mutta keskittyy perinteiseen puolustukseen.
Anna Tommola
Pohjaosakorvauksiin lattia ja katto
Hallitus päätti selvitä eläkekorvauksista puolella täyden kompensaation kuluista.
Anna Tommola
Köyhät lapset palasivat Suomeen
Arviolta 50 000 suomalaista lasta elää köyhyydessä. Asiantuntijoiden mukaan köyhyys uhkasi suomalaisia elämän alkutaipaleella viimeksi näin laajasti 1940-1950-luvulla
Anna-Kaisa Pitkänen
Kop kop, onko siellä ketään
Avaruustähtitieteen professori pohtii, onko ihminen aivan yksin maailmankaikkeudessa.
Vesa Sisättö
Glittersiivet eivät kanna
Mainos on mainos, oli tyyli mikä tahansa. Outi Montonen
Ikuinen elämä perii hetken mielihyvän
Niin tinkimättömän herkkusuun kuin terveysintoilijankin on vaikea muuttaa syömisimagoaan.
Jepa Leväsvirta, Aleksi Neuvonen
Leppoisa automies keventää kaasujalkaa
Liikenneopettaja Esa Mikkola neuvoo ekologisemman ajotavan alkeita.
Luonnonsuojelua vai temppuilua
Ennallistaminen on ekologian restaurointia
Kommentti, Tapio Lindholm
Vaihtoehto geeniruoalle
Amerikassa ruokakauppa voi olla myös kansalaisaktivismin kotipesä.
Visiitti, Kirsi Jansa
Ahneus on ilomme
Nykyisin en tahdo lahjoja, vaan enemmän ruokaa!
Hullut päivät, Vesa Sisättö
Adventin ahdistus
Näinä aikoina joulun sanoma tuntuu tyhjältä lorulta.
Kolumni, Irina Krohn
<<
Langan kotisivulle <<
Arkisto-sivuille
|
|
| Vihreä
Lanka, Runeberginkatu 5B, 00100 Helsinki, puh. (09) 5860 4123 fax. (09) 5860 4124 lanka@vihrealanka.fi |
 |
|