Vihrea Lanka: planetaan paikallislehti



paakirjoitus

 

 

Väärin vaikutettu?

Myös edustuksellinen demokratia tarvitsee kansanäänestyksiä ja kansalaisjärjestöjä.

Jyrki Räikkä

Rönsyilevä kansalaisyhteiskunta saa professori Matti Wibergiltä huutia Kunnallisalan kehittämissäätiön maanantaina julkaisemassa pamfletissa Paluu politiikkaan. Wiberg suree puoluelaitoksen alennustilaa ja suomii ankarasti kansalaisjärjestöjä. Hän pitää tiukasti edustuksellisen demokratian puolia ja tuomitsee kansanäänestykset peräti turmiollisiksi.
    Teoksessaan Wiberg kuvaa kuitenkin laajasti sitä, kuinka huonosti suomalainen poliittinen järjestelmä nykyisin toimii. Normitulvan keskellä edes ministerit – kansanedustajista puhumattakaan – eivät aina tiedä, mitä he ovat päättäneet. Poliitikot ovat kiinnostuneita vain oman viiteryhmänsä asioista, ja vaalimarkkinoilla kehnot poliitikot syrjäyttävät kelvolliset. Ideologisten erojen kavennuttua tai jopa hävittyä politiikassa on yhä useammin kyse yksittäisistä päätöksistä, ei arvoista. Mutta kaiken tämän todettuaan Wiberg ei suinkaan vaadi nykypolitiikan ryhtiliikettä, vaan ryhmittyy sen ympärille siilipuolustukseen.

Vaikka kansanäänestyksiä käytetään Suomessa kovin harvoin, Wiberg tuhlaa paljon energiaa niiden arvostelemiseen. Hänen mielestään kansanäänesykset näivettävät poliittisen vastuun ja ”yksiulotteistavat, banalisoivat ja demonisoivat” yhteiskunnallista keskustelua. ”Populistinen propaganda” voi johtaa harhaan. Ja mikä pahinta, kansanäänestyksessä ”huonoon informointiin” perustuva ääni on yhtä tärkeä kuin ”perehtyneesti ilmoitettu”.
    Sekä suoraan että edustukselliseen kansanvaltaan sisältyy aina riski, että äänestäjät tekevät arveluttavia valintoja. Vaalista riippumatta ”väärin” äänestämisen takana voi olla yhtä hyvin tietämättömyys, turhautuminen kuin harhaanjohtava poliittinen mainonta ja julkisuuskin. Edustukselliseen demokratiaan liittyy sekin riski, että poliitikko laistaa vaalilupauksistaan. Koko vaalikaudeksi saatu avoin valtakirja antaa mahdollisuuden tarkoituksenmukaisuusharkintaan, jonka taustalla voi olla muitakin motiiveja kuin yhteinen etu.
    Edustuksellinen demokratia ja kansanäänestykset eivät ole yhteensovittamattomia, päinvastoin. Päivänpolitiikan juoksevat asiat hoidetaan edustuksellisen järjestelmän kautta, kansanäänestykset kannattaa säästää kauaskantoisten linjavalintojen tekoon.

Kovin keinotekoiselta vaikuttaa myös Wibergin vastakkainasettelu kansalaisjärjestöjen ja puolueiden välillä. Hän leimaa järjestöt eläinoikeusliikkeistä Greenpeaceen narsistisiksi ja elitistisiksi yhden asian liikkeiksi, joiden ”keskitetty militanttijohto” ei ole poliittisessa vastuussa kenellekään. Raskauttavaa on Wibergin mielestä sekin, että kansalaisliikkeet ovat ”sosiaalisina dippaajina” kiinnostuneita vain itselleen tärkeistä asioista – ikään kuin tämä sinänsä inhimillinen piirre olisi vieras kannattajakuntansa etujen mukaan orientoituneille puolueille.
    Rajoitettuihin yhteiskunnallisiin tavoitteisiin pyrkivä järjestö käyttää siis wibergiläisessä katsannossa yhdistymisvapauttaan väärin, kun se keskittyy itselleen tärkeisiin asioihin. Samalla rautaisella logiikalla syöpäjärjestöt voidaan leimata moraalittomiksi, kun ne eivät kanna huolta astmaatikoista, rasismista, koulukyydeistä ja rauhankasvatuksesta.
    Wiberg tuntuu saaneen jostain sellaisen käsityksen, että kansalaisjärjestöt pyrkisivät syrjäyttämään puolueet ja ajamaan tavoitteitaan ohi parlamentaaristen päätöksentekokanavien. Lähes jokaisella järjestöllä on kuitenkin kiinteät lobbausyhteydet puolueisiin ja eduskuntaan. Perusteeton on pelko siitäkin, että kansalaisjärjestötoiminta nakertaisi kokonaisvaltaista kiinnostusta yhteiskuntaan. Politiikan porttiteoria pitää huolen siitä, että ”yhden asian” jälkeen alkavat kiinnostaa muutkin kysymykset. o

 

<< Langan kotisivulle

Viikon muita aiheita >>

 

 


Vihreä Lanka, Runeberginkatu 5B, 00100 Helsinki, puh. (09) 5860 4123 fax. (09) 5860 4124 lanka@vihrealanka.fi site by VALOTALO