Vihrea Lanka: planetaan paikallislehti



paakirjoitus

 

 

Setä Samulin tuulentuvat

Ilmastopolitiikan vapaamatkustaja on saatettava vastuuseen.

Jyrki Räikkä

Kansainvälisessä politiikassa kesää on vietetty hikisten neuvottelujen merkeissä. Bonnissa on väännetty kättä ilmastosopimuksesta, Genovassa köyhien maiden auttamisesta, Genevessä aserajoituksista.
    Julkilausutuista korkealentoisista tavoitteista huolimatta kansainvälisen yhteisön moraaliset ponnistelut eivät vakuuta. Vaikka huippukokousten puheet ja kommunikeat pursuavat edistyksen, oikeudenmukaisuuden ja vastuun fraseologiaa, päätöksiä tehtäessä kehään astuu kansallisen edun kyllästämä reaalipolitiikka. Keskinäisen riippuvuuden lisääntyminen pakottaa valtiot yhä tiiviimmin yhteisiin neuvottelupöytiin, mutta niissä harrastettu nollasummapeli on likaista. Välistävetäjät palkitaan ja vahvimmat saavat erioikeuden poiketa yhteisistä pelisäännöistä. Röyhkeimmin erivapauttaan on käyttänyt Yhdysvallat, joka on pistänyt kapuloita käytännössä jokaisen maailmanparannushankkeen rattaisiin.

Bonnissa vaivoin läpi viety Kioton sopimuksen pelastusoperaatio on esimerkki siitä, kuinka vaikeaa ehdottoman välttämättömistä uhrauksista sopiminen ja niistä koituvan taakan jakaminen on kansainväliselle yhteisölle. Yhdysvaltojen ilmoitus ilmastosopimuksen ulkopuolelle jättäytymisestä teki jo ennakkoasetelmista vaikeat – yhtä haasteellista olisi käydä rauhanneuvotteluja ilman miehittäjän edustajia. Myös Japani ja Kanada käyttivät neuvottelujen epätoivoista tilannetta hyväkseen ja kiristivät erivapauksia hyväksyttämällä ilmastokokouksella itselleen edulliset hiilinielujen laskentakaavat.
    Kaikesta huolimatta Bonnin kompromissi on periaatteellisesti huomattava voitto, jolla on käytännöllistäkin merkitystä, kunhan osapuolet ratifioivat sopimuksen. Päästövähennysten taso on kuitenkin selvästi riittämätön. Maailman suurimpana ilmanpilaajana Yhdysvallat saattaa omalla pössyttelyllään kumota muiden maiden päästövähennysten vaikutukset. Taistelua ilmaston lämpenemistä vastaan ei voiteta niin kauan, kun Yhdysvallat jatkaa rintamakarkuruuttaan.

Presidentti George W. Bush on luvannut jatkaa keskustelua päästöjen rajoittamisesta ”liittolaistensa kanssa”. Jo keskustelupiirin rajaus osoittaa, ettei Bush näe ongelman vakavuutta – puhumattakaan siitä, että hän kieltäytyy jatkuvasti kasvavasta tutkimusaineistosta huolimatta tunnustamasta kasvihuoneilmiötä tieteellisesti toteen näytetyksi.
    Uppiniskaisuutensa tueksi Bush on ilmoittanut ajavansa amerikkalaisten työläisten etuja. Öljymiljonäärin uskottavuudesta työväenjohtajana voidaan olla monta mieltä, mutta Bush ei ole ensimmäinen, joka johtaa joukkoja harhaan. Vaikka amerikkalainen duunari heittäisi kansainvälisellä solidaarisuudella vesilintua, ilmastonmuutos tekee ennen pitkää loven myös hänen tilipussiinsa, muista haitoista puhumattakaan. Yhdysvallat voi ehkä kaasutella halvalla polttoaineella nykyiseen suuntaansa Bushin virkakauden loppuun, tuskin pitempään.

Bonnin kokouksessa Euroopan unioni muodosti ilmastosopimuksen moraalisen selkärangan. Ryhdikäs suoritus kohensi unionin arvostusta myös sen kansalaisten silmissä, mutta liialliseen eettiseen ylemmyydentuntoon ei ole aihetta – tulos olisi saattanut olla parempi, jos unioni olisi toiminut joustavammin jo viime syksynä Haagin ilmastokokouksessa, kun Yhdysvallat osallistui vielä aktiivisesti neuvotteluihin.
    Mutta Bonnin tulos ei ollut unionille taloudellisestikaan kelvoton: tuoreiden laskelmien mukaan päästöjen vähentäminen parantaa eurooppalaisten työllisyyttä ja kilpailuasetelmia (ks. s. 3). Taloudellinen hyöty ei tosin ollut unionille ratkaiseva ponnin sovun puolesta, eihän? o

 

<< Langan kotisivulle

Viikon muita aiheita >>

 

 


Vihreä Lanka, Runeberginkatu 5B, 00100 Helsinki, puh. (09) 5860 4123 fax. (09) 5860 4124 lanka@vihrealanka.fi site by VALOTALO