Vihrea Lanka: planetaan paikallislehti



kommentti

 

 

Vapaakauppaa ei voi syödä

WTO:n vaikutusvallan supistaminen parantaisi ruokaturvaa.

Anastasia Laitila

Uusliberalismissa protektionismi on kirosana, mutta ruokaturvan varmistamiseksi oman tuotannon tukeminen ja suojaaminen on välttämätöntä. Itse asiassa elintarvikeomavaraisuus ja riippumattomuus edellyttävät jonkinasteista kotimaisen tuotannon suojaamista.
    Maailman kauppajärjestön WTO:n maataloussopimus tähtää kuitenkin maatalouskaupan vapauttamiseen ja markkinoiden avaamiseen. Valtaosa WTO:n jäsenistä taas on kehitysmaita, joiden ainoa keino tukea omaa tuotantoaan on rajoittaa tuontia. Kehitysmaissa maatalous on myös huomattavasti suurempi taloudellinen sektori kuin teollisuusmaissa.
    WTO-sopimukset on laadittu teollisuusmaita ja suuryrityksiä varten. Vähintään 70 prosenttia globaalista kaupasta käydään sisäisinä siirtoina monikansallisten yhtiöiden välillä. Teollisuusmaat hallitsevat maatalouskauppaa 70-prosenttisesti.

Omavaraisuutta ei tilastoida
Elintarvikkeiden dumppaus on jo yksinään riittävä syy protektionismiin. Euroopan unionista ja Yhdysvalloista viedään jatkuvasti vientituettuja elintarvikeylijäämiä kehitysmaihin, joissa ne voidaan myydä paikallista ruokaa halvemmalla. Paikallisella tuotannolla ei ole mahdollisuutta kilpailla tasaveroisesti.
    Toisaalta valtioiden elintarvikeomavaraisuus ei vielä takaa ihmisten ruokaturvaa. Kehitysmaissa ruoantuotannosta vastaavat ensisijaisesti naiset ja pienviljelijät, jotka tuottavat runsaasti erilaisia perusruokatarvikkeita. Suuri osa tästä ruoasta tuotetaan edelleen omaan käyttöön, joten se ei näy tilastoissa. Maailmanmarkkinoilla tämä tuotanto tai oman ympäristön, kasvien ja perinteisten tuotantomuotojen tuntemus ei merkitse mitään, koska se ei tuota taloudellista voittoa.

Ruokaturvasopimus auttaisi
Kehitysmaat ja jotkut kansalaisjärjestöt ovat ehdottaneet erillisen ruokaturvasopimuksen laatimista WTO:hon tai Yhdistyneisiin kansakuntiin. Sopimuksen tarkoitus olisi edistää ja suojella perusoikeutta turvalliseen, terveelliseen ja ravitsevaan ruokaan, kestävään ja terveelliseen ympäristöön sekä työhön maaseudulla.
    YK:n hyväksymä sopimus vastaisi todennäköisesti paremmin tarkoitustaan, mutta se ei käytännössä sitoisi allekirjoittaneita maita. WTO:lla on merkittävästi enemmän toimeenpano- ja sanktiovaltaa kuin YK:lla, mutta ruokaturvasopimuksen laatiminen WTO:ssa tarkoittaisi ruokaturvan alistamista kaupalle: silloin sopimus oikeuttaisi nykyisen maatalouspolitiikan, joka on ristiriidassa kestävän maatalouden, maaseudun kehittämisen ja pienviljelyn suojaamisen kanssa.

Irti maataloudesta
Maailman kauppajärjestö perustettiin, jotta maailmankauppaan saataisiin yhteiset pelisäännöt ja kaupankäynti helpottuisi. Nyt WTO on paljastunut Maailman kauppaamisjärjestöksi. Ihmisten ja ympäristön perusoikeudet eivät kuitenkaan saa olla kaupalle alisteisia, eikä kauppapolitiikkaa voida laatia irrallaan sosiaalisista ja ympäristökysymyksistä.
    Vientipainotteinen maatalouspolitiikka on kriisiyttänyt Euroopan unionin maatalouden. Miljoonat pienviljelijät kehitysmaissa ovat jäänet kaupan vapauttamisen jalkoihin, sillä vapauttaminen lisää eriarvoisuuteen perustuvaa kilpailua. Tuotannon määrän kasvattaminen laatuun katsomatta vahingoittaa väistämättä ympäristöä, ruoan turvallisuutta ja terveellisyyttä sekä pientuottajia.
    Ruokaturva ei ole samanlainen kaupankäynnin väline kuin kännykät. WTO:n tulisi vetäytyä maatalouskaupasta täysin ja antaa valtioiden huolehtia kansalaistensa hyvinvoinnista kansainvälisten ihmisoikeus- ja ympäristösopimusten mukaisesti.

Vuorovaikutusta tarvitaan
Jos kauppapolitiikkaa tehdään täysin irrallaan muusta politiikasta, syntyy ainoastaan ongelmia.Kauppasopimuksillakaan ei ole keskinäistä logiikkaa. WTO:n maatalousneuvotteluissa ei esimerkiksi puhuta lainkaan vedestä, maatalouden kannalta varsin oleellisesta luonnonvarasta, sillä vesihuolto kuuluu palvelujen kaupan piiriin. Näitä neuvotteluja käyvät toki aivan eri virkamiehet, eikä vuorovaikutus tunnu kovin toimivalta.
    Elintarvikeomavaraisuus ei ole varsinaisesti WTO:n maatalousneuvottelujen agendalla, eivätkä vienti- ja tuontikiintiöt juurikaan edistä ruokaturvan toteutumista. Pikemminkin ne johtavat "rahakasvien" tuotannon lisäämiseen ja peruselintarvikkeiden tuotannon supistumiseen.
    Paras keino varmistaa ruokaturva on WTO:n vaikutusvallan supistaminen. Valitettavasti Euroopan unioni on painokkaasti edennyt päinvastaiseen suuntaan ajamalla uuden, laajan neuvottelukierroksen aloittamista WTO:ssa. Vielä on aikaa vetää esitys pois. o

Anastasia Laitila on Maailmankauppojen Liiton tiedottaja ja Maan ystävien varapuheenjohtaja.

 

<< Langan kotisivulle

Viikon muita aiheita >>

 

 


Vihreä Lanka, Runeberginkatu 5B, 00100 Helsinki, puh. (09) 5860 4123 fax. (09) 5860 4124 lanka@vihrealanka.fi site by VALOTALO