Vihrea Lanka: planetaan paikallislehti



kolumni

 

 

Isänmaa pettää toivonsa

Rumuus ja huonous ei palvele ketään – koulussakaan.

Irja Rane

Lukukausiini läänintaiteilijana on kuulunut monta kouluvierailua. Yhden asian olen ainakin oppinut: Ennen lähtöä on muistettava ottaa allergialääke, sillä talossa kuin talossa tukehtuu joko homeesta tai muusta töhkästä.
    Tämä koskee vanhoja ja uusia rakennuksia, yhtä hyvin äsken suunniteltuja kuin suunnittelemattomia lastenkasaamoita, kaupunkia kuin maalaisempia seutuja, hyväilmaisia pitäjiä ja teollisuuskyliä. Kaikki koulut ovat huonosti ilmastoituja, haisevia, tomuisia, kuumia, kylmiä, kelvottomia hengittää.

Oppilaitokset ovat rumia, jotenkin keskentekoisia. Sotalaivanharmaat seinät, linoleuminvihreä lattia, halpaa keltaista tai räikeää punaa muka väritäplinä. Huoneet ovat matalia rasioita, joissa istutaan likikkäin kuin lääkkeet. Tuijotetaan sekavaa päätyä, johon on kasattu kaappia, vipua ja vempainta. Ikkunalla on kuollut kasvi, fresko rapisee käytävässä, seinät on potkittu ravalle, ovet paukkuvat, portaissa käy veto, keskusradio rätisee kesken tunnin.
    Meteli on jatkuva. Ahtaudessa vaelletaan, törmätään, tungetaan, juostaan luokkien ja opettajan perässä. Kaikkialla odotetaan, sillä ovet on lukittava – luokan, kirjaston, voimistelusalin ja vessankin ovi. Kaikki huutavat. Lukion limu- tai kahviautomaatti rämisee, ruokatunnilla pauhaa rokki, bändi harjoittelee aulassa, jossa hyppytuntilaiset yrittävät tehdä ”projektejaan”. Opettajainhuoneessa on puolet vähemmän pöytiä ja tuoleja kuin niiden käyttäjiä, monistepinot peittävät ikkunalaudat, määräykset ilmoitustaulun, kahvikupit hyllynkulmat.
    Piha on asfalttikenttä, jossa on sikin sokin polkupyöriä, autoja, kiviä, lätäköitä ja risoja kiipeilytelineitä. Vihannasta on vaivaa oli se sitten nokkonen tai mänty, kannokko aitaa aluetta.

Olin syksyllä tuudittautunut uskoon, etteivät koulut ole enää pakkotyölaitoksen sisaria. Mutta haju on sama kuin suurten ikäluokkien aikaan, ahtaus on kaksinkertainen, melu kolmannessa potenssissa, kiire kuin helvetistä ja rumuus silmät ummistava.
    Omat koulumuistoni sisältävät esteettisiäkin elämyksiä: korkeiden huoneiden rauhallisia mittasuhteita, kiintoisia rautakaiteita, luokissa ja auloissa olevia taidejäljennöksiä, joka-aamuista musiikkia, kiireettömyyttä, hiljaisuutta ja ihmisten oikeaa puhetta, kulttuuria ja hieman historian me-henkistä havinaa.

Tiedän, että kouluissa tehdään paljon työtä. Olen tavannut erinomaisia ja asiaansa innostuneita opettajia, virkeitä ja tiedonhaluisia oppilaita. Olen nähnyt juhlia, jotka saattavat häpeään paremmatkin teatteriesitykset, ihastellut oppilaiden taitamista ja taidetta.
    Siksi pistääkin vihaksi henkinen ja aineellinen saituus, joka tukahduttaa ihmisten työtä ja työniloa. Kaunis on yleensä käytännöllistä, käytännöllinen taloudellisesti edullisinta. Ei ruma eikä huono palvele ketään.
    Mutta minkäs teet, kun talousjärki on lyhyt. Tulevaisuus ei merkitse mitään. Kunnanisät riistävät lapsilta, nuorilta ja koulutukselta eli ovat aina valmiit syömään siemenviljat. Ja sitä sentään pidettiin ennen suurimpana vahinkona, täytenä hulluutena ja – rikoksenakin. o

 

<< Langan kotisivulle

Viikon muita aiheita >>

 

 


Vihreä Lanka, Runeberginkatu 5B, 00100 Helsinki, puh. (09) 5860 4123 fax. (09) 5860 4124 lanka@vihrealanka.fi site by VALOTALO