Vihrea Lanka: planetaan paikallislehti



viikon muita aiheita

 

8.12.2000, 49/2000

Hyvässä uskossa
EU-LAAJENEMISEN jalo tarkoitus ei saa pyhittää kansanvallan kaventamista.
Pääkirjoitus, Jyrki Räikkä

Tie vie arvovalintoihin
SUUNNITTELUSSA lasketaan hinta ajalle, melulle ja kärsimykselle.
Janne Saarikivi

Öljyjätit ottivat vetovastuun ilmastopolitiikasta
HALLITUSTENVÄLISET ILMASTONEUVOTTELUT päättyivät Haagissa tuloksettomina. Kokouksen oheistapahtumissa teollisuus esitteli päästövähennysohjelmia, jotka pitävät yllä toivoa ilmastopolitiikan etenemisestä.
Joonas Pörsti

Psykiatriset potilaat joutuvat ahtaalle
HESPERIAN MUUTOSSA tilat pienenevät, mutta hoito ei terveysviraston mukaan siitä kärsi.
Nina Gimishanov

EU-jäsenyys vaatii balteilta tekoja
Viro, Latvia ja Liettua alkavat vasta herätä EU-laajenemisen ympäristöpoliittisiin vaatimuksiin.
Satu Elo

Yliopistorahoitus otti takapakkia
KORKEAKOULUJEN rahoituskiistasta kasvoi parlamentarismin kummajainen.
Satu Elo

Kambodzha pyristelee irti väkivallasta
KAMBODZHAN rajamaakuntien viimeiset punakhmerit päättivät vastarintansa kaksi vuotta sitten, mutta maa on yhä polvillaan vuosikymmenien sotimisen seurauksena.
Joonas Pörsti

Vahtikoirat purevat naisten haukkujia
RANSKALAINEN FEMINISTIJÄRJESTÖ jahtaa seksistisiä herjauksia.
Taina Tervonen, Pariisi

Punasavi on kaunis, mutta unohdettu kotimainen
PERINTEINEN PUNASAVEN KÄSITTELYTAITO on vaarassa kadota, vaikka savi päihittää ekologisuudessa muut keraamiset materiaalit.
Jepa Leväsvirta


Henki & elämä

Homoseksuaalin isyys hämmentää
OMAN ERILAISUUDEN LÄPIKÄYMINEN voi auttaa vanhempaa näkemään lapsenkin yksilönä.
Tia-Maria Lehto

Perheen sisäinen adoptio jää vielä haaveeksi
SETA vetoaa lapsen omaan etuun.
Anu Ala-Korpela

Kirjasensuuri on katoavaa perinnettä
SUOMEN VIIMEISET sensuroinniksi mielletyt tapaukset liittyvät seksiin ja jumalanpilkkaan.
Elina Teerijoki


Keskustelu

Kolahduksia tietoyhteiskunnassa
MÄÄRÄ ei korvaa laatua ympäristöinformaatiossa.
Kommentti, Jari Välimäki

Maailma avautuu Seiskassa
SENSAATIOLEHDISTÖSSÄ politiikan vastaisuus on selviö.
Kolumni, Johanna Korhonen

Luomuvartalon autuus
SILIKONIRINNOISTA noussut kohu ruokkii kaksinaismoralismia.
Visiitti, Rosa Meriläinen

Keiju tulee ulos keittiön kaapista
SATUHAHMO on looginen selitys järjestysongelmiin.
Hullut päivät, Elina Teerijoki

Yleisönosasto:

Paikallisagendan hengessä, mutta toisella nimellä
Ritva Veijonen

Saamelaisomistuksella pelotteleminen turhaa
Kaisa Rautio

 

 

<< Langan kotisivulle

<< Arkisto-sivuille

 


Vihreä Lanka, Runeberginkatu 5B, 00100 Helsinki, puh. (09) 5860 4123 fax. (09) 5860 4124 lanka@vihrealanka.fi site by VALOTALO