Tehottomuuden loppu / Vihreä Lanka 3.3.2000

Tehottomuuden loppu
Jyri Tyynelä

EKOTEHOKKUUDEN ASIANTUNTIJA Christopher Mansteinin mukaan kehitysmaiden elintason nostaminen ekologisesti kestävällä tavalla on ihmiskunnan suurin haaste lähivuosikymmeninä.
    "Tällä hetkellä viidennes ihmiskunnasta eli teollisuusmaiden asukkaat kuluttavat neljä viidesosaa maapallon raaka-aineresursseista. Jotta kehitysmaille voitaisiin taata niiden väestöön suhteutettu osuus raaka-aineista, täytyy resurssitehokkuuden nelinkertaistua", Manstein sanoo. Itävaltalaisen ekotehokkuuteen erikoistuneen Faktor 4+ -järjestön toiminnanjohtaja vieraili Suomessa toissa viikolla.

Markkinavoimat
eivät ole viisaita

Ekotehokkuuseksperttien mukaan teollisuusmaiden aineellinen elintaso on mahdollista tuottaa vain neljäsosalla nyt kulutettavista raaka-aineista ja energiasta. Näin ei kuitenkaan tapahdu, sillä nykymuotoinen markkinatalous ei ohjaa resurssien käyttöä parhaalla mahdollisella tavalla.
    Markkinat kyllä optimoivat tehokkaasti, mutta väärin asetettua yhtälöä: teknologian kehitys on kasvattanut ihmisen työn tuottavuutta valtavasti, mutta se on pitkälti perustunut raaka-aineiden ja energian huolettomaan kulutukseen eli alhaiseen resurssitehokkuuteen.
    Nyt, kun kasvun rajat ovat raaka-aineiden riittävyyden ja ilmastonmuutoksen tapaisten globaalien ympäristöongelmien muodossa lähempänä kuin koskaan aikaisemmin, on kurssia pakko muuttaa.
    Resurssitehokkuutta voidaan parantaa kahdella tavalla: leikkaamalla tuotteen tai palvelun tuottamiseen käytettäviä materiaalisia panoksia tai hyödyntämällä sitä enemmän. SaksalaisessaWüppertal-instituutissa kehitetty ekotehokkuuden mittari MIPS (material input per service) yhdistää molemmat lähestymistavat.

Painavia selkäreppuja
Ekotehokkuuden kannalta materiaalien kierrätyksellä ei ole juurikaan käytännön merkitystä, jos kuluttajan rauhoitettua omaatuntoa ei oteta lukuun.
    "Vain alle yksi prosentti materiaalivirroista voidaan kierrättää. Syynä tähän on se, että suurin osa tuotteen valmistamiseen käytetyistä materiaaleista ei päädy lopputuotteeseen, vaan on käytetty valmistusprosessin kuluessa", tähdentää aikaisemmin Wüppertal-instituutin tutkijana toiminut Manstein.
    Tuotteen tai palvelun aiheuttamaa kokonaisrasitusta kuvataan "ekologisen selkärepun" käsitteellä. Ääriesimerkki ekologisesta selkärepusta on 10 gramman kultasormus, jonka tuottamiseen kuluu yli kolme tonnia materiaaleja.
    "Materiaalien kierrätys ei palauta raaka-aineiden louhimisen yhteydessä tuhottua luontoa ennalleen, jolloin ainoa kestävä ratkaisu on vähentää raaka-aineiden tarvetta", Manstein painottaa.

Mittareita kestävälle
kehitykselle

Ekotehokkuusajattelun moderniksi klassikoksi on muodostunut vuonna 1998 ilmestynyt kirja Factor Four: Doubling Wealth – Halving Resource Use. Wüppertal-instituutin johtajan Ernst von Weizsäckerin ja amerikkalaisen Rocky Mountain -instituutin perustaneen pariskunnan Amory ja Hunter Lovinsin kirjoittamasta teoksesta tuli nopeasti bestseller useissa maissa. Muutamassa vuodessa teos on käännetty jo kymmenille kielille.
    Mansteinin mielestä ekotehokkuuskäsitteiden suurin ansio on siinä, että niiden avulla kestävälle kehitykselle on voitu antaa mitattavissa oleva sisältö. Factor Four -kirja esittelee 50 esimerkkiä resurssitehokkuuden kasvusta vähintään nelin-, mutta jopa 10- tai 100-kertaiseksi. Annetut esimerkit hybridiautosta sähköpostiin perustuvat usein täysin uusiin ja vallankumouksellisiin tuotekonsepteihin.
    Ekotehokkuuden nostaminen on yleensä yritykselle kannattavaa: jätteet ovat haaskattuja raaka-aineita, joiden käsittelyyn on kulunut paljon muita voimavaroja, kuten rahaa ja työtä.

Tuotannosta palveluihin
"Varakkaissa yhteiskunnissa, kuten Euroopassa, tehokkain tapa tuottaa varallisuutta ei ole sen luominen, vaan jo olemassa olevan varallisuuden hallinnointi", tiivistää tohtori Walter R. Stahel sanomansa, jota hän kävi helmikuun lopulla Teknillisen korkeakoulun Lahden keskuksen vieraana jakamassa suomalaisille kuulijoilleen. Stahel johtaa Genevessä sijaitsevaa Product Life -instituuttia, ja hän on yksi maailman arvostetuimmista konsulteista tuotteiden käyttöön liittyvissä ekotehokkuuskysymyksissä.
    Stahelin mukaan teollisuusmaat ovat siirtymässä tuotantotaloudesta palvelutalouteen. Siirtymään ajavat taloudelliset, teknologiset ja ekologiset tekijät. Perinteisten tuotteiden, kuten autojen, markkinat ovat saavuttaneet kyllästymispisteensä: 90 prosenttia myynnistä on vanhan tuotteen korvaamista uudella. Samaan aikaan tuotteiden yritykselle aiheuttamien kustannusten painopiste on siirtynyt pois tuotannosta oheispalveluihin.
    Stahelin mukaan älykkäät yritykset vastaavat haasteeseen muuttamalla toimintastrategiaansa: tuotteiden myynti korvautuu yhä enemmän palvelusuoritteiden myynnillä. Tuotteiden huolto- ja korjauspalveluiden yleistyminen, elinikäiset takuut ja tuottajan vastuu käytöstä poistetuista tuotteista ovat palvelutalouden ulkoisia tunnusmerkkejä.

Ihminen keskiöön
Palvelutaloudesta seuraa monia etuja. Yrityksille syntyy intressi tuottaa kestäviä tuotteita, koska ne itse omistavat ja käyttävät niitä. Massatuotannon perinteinen lineaarinen malli, joka etenee resursseista tuotteeksi ja edelleen jätteeksi, korvautuu syklisellä tuotannolla, jossa tuotteiden hyödyntämisastetta pyritään lisäämään monin tavoin: käyttämällä uudelleen, korjaamalla, päivittämällä ja viime kädessä materiaalikierrätyksellä. Talouden läpi kulkeva materiaalivirta pienenee ja hidastuu eli ekotehokkuus kasvaa.
    Palvelutaloudessa ihmisen rooli tuotannontekijänä korostuu. Häntä on yhä vaikeampi korvata automaatiolla, mikä parantaa työllisyyttä. Lisäksi yritykset hajauttavat toimintojaan lähemmäksi palveltavia asiakkaitaan, minkä seurauksena kuljetukset vähenevät.
    Tuotannossa yleistyy elektroniikkateollisuuden suosima modulaarinen rakenne, jossa globaalisti tuotetuista standardikomponenteista valmistetaan yksilöllisiä tuotteita. Kestävän talouden rakennuspuuna tietoteknologia jää Stahelin mukaan tulevaisuudessa materiaali- ja bioteknologian varjoon, jotka mahdollistavat resurssitehokkuuden nostamisen aivan uudelle tasolle kulutushyödykkeissä, kuten ruoassa ja polttoaineissa.
    Stahel muistuttaa, että tietoteknologiaan liittyy paljon näennäistehokkuutta: toimintojen sokea suorittaminen ei ole tehokkuuden mittari.
    "Olen siinä suhteessa kummallinen henkilö, ettei minulla ole kännykkää. Matkoilla ollessani en voi aina tavoittaa muita, eivätkä he minua. Sen sijaan voin keskittyä siihen, missä olen. Voin puhua ihmisten kanssa, viettää aikaa ajatellen ja kirjoittaen ilman, että minua keskeytetään. Minulle matkustaminen on ainoa hetki, jolloin elän täydellisesti itseäni varten", hän kertoo. o



ETUSIVULLE