Vihrea Lanka: planetaan paikallislehti



yleisönosasto

 

 

Paikallisagendan hengessä, mutta
toisella nimellä

Jutussa ”Paikallisagenda leviää Stadin käsiin” (VL 24.11.) todetaan muun muassa, ettei Espoossa ja Vantaalla minkäänlaista paikallisagendatyötä ole edes aloitettu.
    Todettakoon, että Espoossa on tehty 20 vuoden ajan valtuuston hyväksymiä kunnan ympäristönsuojeluohjelmia. Valtuustokaudelle 1997–2000 laadittu Espoon ympäristöohjelma valmisteltiin 1996–97 laajassa yhteistyössä kuntalaisten, asukasjärjestöjen ja muun muassa kauppakamarin sekä kaupungin eri hallintokuntien kanssa. Syksyllä 1996 järjestettiin useita seminaareja ja kokoontumisia ohjelman laatimiseksi ja siitä pyydettiin muun muassa kaikkien asukasjärjestöjen ja alueneuvottelukuntien kannanotot. Ympäristökeskukseen oli palkattu projektisihteeri kuntalaisyhteistyötä varten.
    Kaupungin ympäristöohjelma laadittiin siis paikallisagendatyön hengessä laajalla yhteistyöllä. Lisäksi kannustettiin esimerkiksi alueneuvottelukuntia laatimaan omia alueellisia ympäristöohjelmia. Tämä työ ei kuitenkaan käynnistynyt – ehkä siihen olisi auttanut mittava rahoitus, johon Helsinki on panostanut. Kuitenkin eräät muut tahot kuten Laaksolahden huvilayhdistys vapaaehtoistyönä tekivät itselleen oman ympäristöohjelman.
    Espoossa ei otettu vierasperäistä ”agenda” -termiä käyttöön, kun kunnassa oli jo samaan ainakin kunnan osalta tähtäävä ympäristöohjelma -termi. EU:n maataloussektorin lanseerattua agenda -termin näkyvästi käyttöönsä ratkaisu tuntui vielä enemmän perustellulta.
    Ympäristöohjelman toteutumisesta kuluneella valtuustokaudella on julkaistu marraskuussa ”Espoon ympäristöraportti”, jossa tarkemmin kuvataan Espoossa tehtyä ympäristönsuojelutyötä. Yhteenvetona voidaan todeta, että noin 90 prosenttia toimenpiteistä on toteutettu ja asukkaiden toivomuksista on yli 60 prosenttia toteutettu. Kunnan hyväksymässä ympäristöohjelmassa on tarkasteltu vain niitä asioita, joista kunta yksin voi päättää. Paljon välttämätöntä ympäristönsuojelutyötä jää muiden tai Espoon yhteistyössä muiden kanssa päätettäväksi. Toki Espoollakin on tekemistä ympäristönsä eteen jatkossakin.

Ritva Veijonen
ympäristönsuojelupäällikkö
Espoo




Saamelaisomistuksella pelotteleminen turhaa

Veikko Vasama sekoitti kirjoituksessaan tarkoitushakuisesti porolaidunten tilan, saamelaisten kulttuurioikeudet ja maanomistuskysymykset Ylä-Lapissa (VL 10.11).
    Ylä-Lapin maanomistuksen palauttamisessa lailliselle tolalle ei tietääkseni ole esitetty maiden siirtämistä yksin saamelaisten hallintaan, kuten Vasama pelkää, vaan maiden hallinta siirrettäneen laajemmin paikalliselle tasolle. Perimmiltään kyse on kuitenkin laillisista oikeuksista, jotka valtio on riistänyt. Suomessa ei tähänkään asti ole maan omistajaa päätetty ympäristöystävällisyyden perusteella, miksi siis yhtäkkiä saamelaisten kohdalla?
    Oli maan omistaja kuitenkin kuka hyvänsä, on perusteetonta väittää, että omistaja voisi vesittää nykyisiä suojelupäätöksiä. Mitään asiallisia perusteita väitteelle, että Ylä-Lapin luonnonsuojeluverkko olisi ”saamelaispoliitikkojen pyrkimysten takia vakavasti uhattuna” Vasamalla ei ollut kirjoituksessaan esittää.
    Mitä poronhoitoon tulee, en ole Ylä-Lapissa koskaan törmännyt väitteeseen saamelaisten elämisestä luonnon ehdoilla heidän itsensä keskuudessa, vaan ainoastaan sitä olettaneiden romantikkojen joukossa.Omista naiiveista ennakkoluuloistaan ei kuitenkaan voi syyttää muita. Modernia porotaloutta kyllä pidetään poronhoitajien keskuudessa yleisesti tehometsätaloutta paremmin Ylä-Lapin luontoon soveltuvana, mutta se ei ole sama asia kuin Vasaman esittämä väite luonnon ehdoilla elävän alkuperäiskansan myytin levittämisestä.
    Poronhoitoa harjoittavat siksi toiseksi Ylä-Lapissa myös suomalaiset, ja suurin osa poronhoitajista Suomessa on suomalaisia. Poronhoidon laidunongelma ei ole vain saamelaiskulttuurin kysymys, vaan monikäytön asemaa koskeva kysymys koko poronhoitoalueella. Kuten Vasama kirjoittaa, jokainen lapinkävijä on voinut havaita porolaidunten kohtalon. Todellakin: on hakattu laajasti (valtion) metsää, rakennettu tieverkko, kaksi tekoallasta, Suomen suurin matkailukeskus poikineen ja mökkitontteja rannoille. Lisäksi poronhoidon hallinto on tuotu etelästä ja poronhoito on pakotettu kalliisiin investointeihin, kuten EU-teurastamot. Vasama tai kukaan muukaan ei ole esittänyt tutkimusta, joka osoittaisi, että näillä tekijöillä ei ole vaikutusta porolaidunten nykytilaan.
    Epäilemättä myös porojen määrä vaikuttaa laidunten kulumiseen ja poroja voi olla liikaa. Mutta miten eri maankäyttömuodot vaikuttavat laidunten tilaan ja mitkä yhteiskunnalliset syyt saavat poronomistajat pitämään suurta karjaa? Ainoastaan selvittämällä tilanteen perimmäiset syyt ja rajoittamalla kaikkea laitumia kuluttavaa toimintaa tasa- arvoisesti voidaan päästä kestävään ja oikeudenmukaiseen ratkaisuun.
    Vasaman kotikunnassa Sodankylässä Lapin paliskunta puolustaa Peurakairan luppometsiä metsähallituksen hakkuilta ja vastaavaa tapahtuu myös Inarin puolen saamelaispaliskunnissa. Voikin vain ihmetellä, mitä Vasaman avoimen saamelais- ja porotalousvihamielinen tyyli edistää. Luonnonsuojeluyhdistyksen puheenjohtajan luulisi keskusjärjestönsä linjan mukaisesti olevan kiinnostunut monikäytön edistämisestä ja rakentavasta yhteistyöstä muidenkin kuin metsätalouden ja valtion edustajien kanssa.

Kaisa Raitio
SLL:n hallituksen jäsen
Pyhäselkä



<< Langan kotisivulle

Viikon muita aiheita >>

Yleisönosastoon kirjoittaminen >>

 

 


Vihreä Lanka, Runeberginkatu 5B, 00100 Helsinki, puh. 09 5860 4123 fax. 09 5860 4124 lanka@vihrealanka.fi site by VALOTALO