Vihrea Lanka: planetaan paikallislehti



paakirjoitus

 

 

Hyvässä uskossa

EU-laajenemisen jalo tarkoitus ei saa pyhittää kansanvallan kaventamista.

Jyrki Räikkä

Nizzan parhaillaan meneillään oleva EU-huippukokous antaa unionin päätöksentekomekanismeista varsin lohduttoman kuvan. Kyseessä on yksi EU-historian tärkeimmistä kokouksista, mutta puheenjohtajamaa Ranskan salamyhkäisen ja viipyilevän valmistelun vuoksi kaikkien keskeisten asiakysymysten ratkaisut olivat kokouksen alkaessa yhä täysin levällään.
    Kokouspäivien uuvuttavan neuvottelurupeaman lopputulosta on mahdoton ennakoida: jäsenmaiden oikeudet ja velvollisuudet saattavat Nizzan jälkeen olla aivan toisenlaiset kuin esimerkiksi siinä jäsenyyssopimuksessa, jonka Suomi hyväksytti kansanäänestyksessä kuusi vuotta sitten. Kun Ranska on hoitanut valmistelua sammutetuin lyhdyin, edes kansalliset parlamentit eivät ole voineet hoitaa vahtikoiran tehtäväänsä kunnollisesti. Liian paljon onkin nyt kiinni siitä, millainen on eri hallitusten edustajien henkinen ja fyysinen kestävyys pikkutuntien loppurutistuksissa.

Suomalaisessa keskustelussa ylimmäksi kysymykseksi on noussut se, saavatko kaikki jäsenmaat vastaisuudessakin ”oman” komissaarinsa. Suomalaiset ovat alkuperäisestä järkähtämättömyydestään huolimatta vähitellen antamassa periksi. Vielä runsas viikko sitten pääministeri Paavo Lipponen vakuutteli eduskunnan täysistunnolle, että komissiossa on Nizzan jälkeenkin jäsen jokaisesta unionimaasta. Tämän viikon alussa Lipponen kuitenkin pyysi suurelta valiokunnalta valtuuksia siihen, että Suomi voi ”pakon edessä” suostua komissaarien kierrätykseen. Suuri valiokunta asetettiin samalla päivystysvalmiuteen siltä varalta, että Lipponen haluaa kesken neuvottelujen eduskunnalta lisämandaatin.
    Toivoa sopii, ettei Suomi peräänny vielä herkemmin muilla neuvottelurintamilla. Komissaarilla on toki symbolinen, unionin legitimiteettiä ylläpitävä – ehkä hieman valheellinenkin – tehtävänsä, mutta komissaarit eivät työskentele jäsenmaidensa palveluksessa. Määräenemmistöpäätöksien lisääminen, joustavuus ja ministerineuvoston ääntenpainotus ovat kansallisessa katsannossa vielä tärkeämpiä kysymyksiä.

Määräenemmistöpäätösten lisäämiseen Suomen hallitus on suhtautunut jo lähtökohtaisesti turhan huolettomasti. Suomalaisten logiikan mukaan suurempi liikkumavara määräenemmistöpäätöksissä vahvistaa unionin toimintakykyä muun muassa ympäristöverotuksen ja sosiaaliturvan alalla. Ei ole kuitenkaan kiveen kirjoitettu, että määräenemmistöpäätökset veisivät nyt ja ikuisesti suomalaisten toivomaan suuntaan. Unionin laajentuessa ja poliittisten suhdanteiden muuttuessa suomalaiset saattavat joutua korkeine ympäristö- ja sosiaaliturvastandardeineen puolustuskannalle.
    Huolta herättää myös artikla 133, jossa yksimielisyyden vaatimuksesta luopuminen merkitsisi komission kauppapoliittisen toimivallan kasvua demokraattisen kontrollin kustannuksella. Suomi on vakuuttanut pitävänsä hyvinvointipalvelut, henkisen pääoman ja investoinnit kauppapoliittisen neuvottelumandaatin ulkopuolella, mutta varmuutta linjan pitävyydestä ei ole.

Suomen neuvottelijat toimivat epäilemättä hyvässä uskossa maansa ja maanosansa parhaaksi. Unionin laajeneminen on koko Euroopan kannalta tärkeä projekti, jota ei voida viedä läpi uudistamatta unionin nykyisiä valtarakenteita. Kiristykseen, jossa suuret jäsenmaat asettavat omat valtapyyteensä unionin laajentamisen ehdoksi, ei kuitenkaan pidä alistua. Ellei Nizzassa saada aikaan tyydyttäviä ratkaisuja, päätöksiä on vielä työstettävä nykyistä yhteistyökykyisemmän puheenjohtajamaan kätilöimänä. o

 

<< Langan kotisivulle

Viikon muita aiheita >>

 

 


Vihreä Lanka, Runeberginkatu 5B, 00100 Helsinki, puh. (09) 5860 4123 fax. (09) 5860 4124 lanka@vihrealanka.fi site by VALOTALO