Vihrea Lanka: planetaan paikallislehti



paakirjoitus

 

 

Ydintuuli tuivertaa

Hallitusvalta on huono isäntä, mutta hyvä renki.

Jyrki Räikkä

Teollisuuden Voiman viime viikolla jättämä periaatelupahakemus viidennen ydinvoimalan rakentamisesta vaikuttaa koko suomalaisen politiikan kenttään aina hakemuksen hamaan ratkaisuun saakka – ja sen ylikin. Uusia haasteita se asettaa etenkin vihreiden hallitusyhteistyölle.
    Jännitteet heijastuivat jo Paavo Lipposen sunnuntaisista radiolausunnoista. Pääministeri tyrmäsi tuoreeltaan puheenjohtaja Satu Hassin esittämän ajatuksen ydinvoimakansanäänestyksestä ja antoi ymmärtää, että vihreiden olisi vaikea päästä takaisin hallitusyhteistyöhön, mikäli puolue lähtee ydinvoiman takia hallituksesta ”ovet paukkuen”.
    Lipponen ei välttämättä ole edes omassa puolueessaan siinä asemassa, että hän pääsee valitsemaan kumppaneita seuraavaan hallitukseen. Vaalikarjallakin voi olla hallituksen kokoonpanoon jotain sanottavaa.

Se, että ydinvoima on vihreille hallituskysymys, oli toki tarkkaan tiedossa jo hallitusta muodostettaessa. Lipposen huonosti peitelty uhkaus kuvaa varsin hyvin hallituspuolueiden välistä työskentelyilmapiiriä, jossa etenkin sosiaalidemokraattien ja kokoomuksen juntta tuntuu kaventavan koko ajan vihreiden liikkumatilaa. Liikeaikalain käsittely on ollut tästä hyvä esimerkki.
    Vihreät eivät nyt periaatteellisuutensa ja löyhän ryhmäkurinsa vuoksi ole hallituskumppaneina kovin korkeassa kurssissa. Myös se, että vihreät ovat ainoana puolueena yksimielisesti ja näkyvästi kansan enemmistön puolella ydinvoimaa vastaan, ruokkii kateutta ja katkeruutta. Moni haluaisi vihreät ulos hallituksesta, mutta ydinvoimasta ei mielellään annettaisi marttyyrin säteilevää kehää läksiäislahjaksi.

Hallituksesta lähteminen ei toki olisi helppoa vihreillekään: puolue on viiden ja puolen hallitusvuoden aikana ehtinyt tottua vaikuttamaan valtakunnalliseen päätöksentekoon hallituksesta käsin. Nyt tuore peruspalveluministeriys antaa mahdollisuuden testata vihreää sosiaalipolitiikkaa käytännössä. Toisaalta, kun ministerioptio laukesi etuajassa, Osmo Soininvaara joutuu joka tapauksessa luopumaan salkustaan ennen vaalikauden loppua. Ja tuo luopumisen hetki koittaa todennäköisesti ennen kuin ydinvoimahakemuksen kohtalo ratkaistaan eduskunnassa.
    Toisaalta valta on aina vain lainassa, ja siitä on välillä jopa terveellistä luopua. Vihreiden pitää harkita vakavasti hallitusasemaansa jo siinä vaiheessa, jos hallitus jättää ydinvoiman lisärakentamisen eduskunnalle hyväksymissuosituksin. Jos eduskunta hyväksyy lisärakentamisen valtuudet, vihreillä ei oman uskottavuutensa vuoksi ole muuta mahdollisuutta kuin lähteä hallituksesta. Vaikka Vihreä liitto ei olekaan mikään yhden asian liike, viesti ydinvoiman lisärakentamisen vastustuksesta on ollut niin selvä, että siitä laistaminen vaikuttaisi joka tapauksessa vaalilupauksen pettämiseltä.

Hassin ehdottama kansanäänestys on riski, jota sietää harkita. Vaikka mielipidemittaukset näyttävät ydinvoiman vastustajien olevan nyt voitolla, tuuli voi kääntyä nopeastikin. Ydinvoiman vastustajilla on minimaalisesti varoja näkemyksensä markkinointiin, mutta teollisuus voi lohkaista lobbausbudjetistaan sievoisen summan, jolla masinoidaan Posivan malliin suuri mainoskampanja lisäydinvoiman rakentamisen tueksi. Mielikuvamainonnassa voidaan hyödyntää esimerkiksi kauhukuvia sähkön hurjasta hinnannoususta – niiden perusteettomuudesta huolimatta. Kun suomalainen media näyttää pääkirjoitusten perusteella jo ryhmittyneen ydinvoiman puolelle, paljon ilmaista mainostakin on luvassa .
    Vaikka kansanäänestys olisi nykyisen perustuslain mukaisesti neuvoa-antava, sen tulos olisi käytännössä varsin velvoittava. Siinä tapauksessa, että kansa kannattaisi ydinvoimaa, poikkeaminen olisi erityisen vaikeaa kansanäänestysajatuksen kehään heittäneille vihreille – varsinkin, kun suoran kansanvallan lisääminen kuuluu vahvasti vihreän liikkeen agendalle. o

 

<< Langan kotisivulle

Viikon muita aiheita >>

 

 


Vihreä Lanka, Runeberginkatu 5B, 00100 Helsinki, puh. (09) 5860 4123 fax. (09) 5860 4124 lanka@vihrealanka.fi site by VALOTALO