Visiitti | Jan Kunnas
Kaupunkikuvan rikkaruohot
pistävät silmään

Spontaani kulttuuri on kitkettävä ennen kuin se osoittautuu suunniteltua aidommaksi.

Olin pari viikkoa sitten lauantaina yli viidentuhannen muun kansalaisen kanssa muodostamassa ihmismuuria VR:n makasiinien ympärillä ja vaatimassa makasiinien säilyttämistä. Moniko muu vielä purkamaton rakennus Helsingissä saisi liikkeelle vastaavan määrän ihmisiä?
    Edellisenä viikonloppuna olin istunut kenties kesän viimeisen kerran terassilla Töölönlahden taidepuutarhaan rakennetussa kahvilassa. Silmäillessäni tätä Helsingin hienoimmalta terassilta avautuvaa maisemaa tajusin miten hienoksi Töölönlahden alue on kuin vahingossa muotoutunut.
    Kulttuurikaupunkivuoden kunniaksi rakennettu taidepuutarha muodostaa upean sillan Linnunlaulusta makasiineille. Lopputuloksena on upea keidas keskellä Helsinkiä. Ongelma lieneekin se, että tämä hieno kokonaisuus on syntynyt ikään kuin vahingossa, jolloin kukaan ei voi ottaa siitä kunniaa.
    Siksi spontaanisuuden rikkaruohot täytyy kitkeä ja korvata suunnitelmallisuudella. Makasiinit musiikkitapahtumineen täytyy purkaa, jotta tilalle saadaan musiikkitalo. Taidepuutarha kukkineen täytyy raivata, jotta tilalle voidaan rakentaa puutarha. Makasiinien purkamisesta on tainnut tulla joillekuille pakkomielle, sillä musiikkitalolle löytyisi toki paikkoja muualtakin, mutta silloin ei voitaisi purkaa makasiinia.

Mieleen tulee Benoît Peetersin ja François Shuitenin sarjakuva-albumi Kuumetta Urbicandessa, jossa pääosaa esittää arkkitehtuuri eivätkä suinkaan ihmiset.
    Tämän kuvitteellisen Urbicanden arkkitehdin tavoin Helsingissä halutaan nyt katkaista siteet menneisyyteen ja luoda leveät kadut, harmoniset julkisivut ja majesteetillinen puutarha, jotka heijastavat täydellisesti päättäjien valtaa ja tyyntä suuruutta. ”...Yksi huolella suunniteltu seikka on parempi kuin tuhat onnekasta sattumaa...” Onneksi loppuja heidän Hämärät kaupungit -sarjaan kuuluvista albumeistaan ei ole käännetty suomeksi, sillä niistä voisi löytyä lisää vaikutteita.

Yhtenä perusteluna makasiinien purkamiselle on esitetty, etteivät makasiinit sovi niin arvokkaalle paikalle eduskunnan edustalle. Helsingin Sanomien kyselyssä eräänkin kaupunginvaltuutetun mukaan ”näkymä eduskuntatalon rappusilta on saatava arvoiseensa asuun”.
    Olisiko todellakin niin, ettei kansanedustajien silmille ole soveliasta, että aivan heidän nokkansa edessä on paikka, jossa tapahtuu spontaania kansalaistoimintaa? Siinä tapauksessa lienee pidemmän päälle järkevämpää, että kansanedustajat siirtyisivät etätyöskentelyyn. Näin lyötäisiin neljä kärpästä yhdellä lyönnillä: kansanedustajien ei tarvitsisi enää olla kosketuksissa tavallisiin kansalaisiin, Nokia-Suomen imago tietoyhteiskuntana kohoaisi entisestään, eduskunnan lisärakennuksesta käytävä kiista voitaisiin haudata, ja eduskuntatalo vapautuisi musiikkitaloksi. Vähemmän dynaamisille kansanedustajille voitaisiin varata työskentelytilat eduskuntatalon kellarista, pois imagonrakennusta ja vientiponnisteluja häiritsemästä.
    Jos jotain välttämättä halutaan purkaa, voitaisiin aloittaa kauppatorin maisemaa pilaavasta Enson pääkonttorista. Rakennus muuttunee piakkoin tarpeettomaksi, sillä kansainvälistä imagoaan vahvistavan Stora Enson konsernijohto siirtyy Lontooseen marraskuussa. Lienee vain ajan kysymys, milloin pääkonttori seuraa perässä.

Vakavasti puhuen makasiinikiistassa on kysymys paitsi makasiineista myös koko Helsingin kaupunkisuunnittelun linjasta. Ketkä voivat osallistua kaupunkisuunnitteluun ja keille kaupunkia suunnitellaan? Jääkö ihmiselle tilaa Helsingin keskustassa?
    Joka tapauksessa luvassa on mielenkiintoiset kunnallisvaalit Helsingissä. Voittaako momumentaalista vaiko elävää ja ihmisläheistä Helsinkiä ajava "puolue”? o




ETUSIVULLE