Pääkirjoitus | Jyrki Räikkä
Bensaa paloon

Eurooppalaisten asfalttisoturien vaatimuksia voi ymmärtää, mutta niitä ei pidä hyväksyä.

Rahtarin rakkaus veroihin on viime viikkoina joutunut koetukselle, kun raakaöljyn hinnannousu on korottanut polttonesteiden hintoja kaikkialla Euroopassa. Rekka-autoilijoiden protestikulkueet ja saartorenkaat ovat seisauttaneet liikennevirrat, ja eurooppalaiset hallitukset ovat joutuneet autoilijoiden kiukun ukkosenjohdattimiksi. Veronalennuksia vaativien torventoitottajien rintamaan ovat yhtyneet myös Opec-maat, joiden asettamien tuotantorajoitusten vuoksi maailmanmarkkinoiden hintapadot laukesivat. Katteitaan kasvattaneet öljy-yhtiöt eivät ole pitäneet yhtä kovaa ääntä, mutta kulisseissa ne ovat yhtä lailla lobanneet veronalennusten puolesta.
    Paineen alla monet eurooppalaiset hallitukset ovatkin taipuneet veronalennusten huutajien vaatimuksiin. Näin siitäkin huolimatta, että markkinamekanismin sanelemien korotusten kompensoiminen veronalennuksilla on politiikkaa, jossa pää tulee nopeasti vetävän käteen. Veronalennukset eivät ainakaan pitkällä aikavälillä heijastu bensiinin hintaan, vaan merkitsevät tulonsiirtoja öljyntuottajamaille ja öljy-yhtiöille.
    Surullista on erityisesti se, että monet Euroopan unionin jäsenmaat ovat omilla paniikkireaktioillaan pahentaneet tilannetta. Ranskan avattua öljynalennusten tulpan monet EU-maat ovat hoiperrelleet ilman keskinäisen koordinaation häivääkään. Auttamattoman myöhään koolle kutsuttu liikenneministerikokous ryhtyi keskiviikkona Luxemburgissa paikkaamaan aukkoja, kun vuotava vene oli jo puolillaan vettä.

Suomessa tilanne on onneksi ollut eurooppalaisessa verrannossa rauhallinen, vaikka kuorma-autoilijat jo hieman jäljittelivätkin eurooppalaisten virkaveljiensä esikuvia. Kapina jäi kuitenkin napinaksi, ja Suomen Kuorma-autoliiton keskiviikkoinen kriisikokous valitsi neuvotteluiden tien. Hyvä niin, sillä veronmaksajien varoin ei ole syytä subventoida sitä epätervettä kilpailutilannetta, joka kuljetusalalla tällä hetkellä vallitsee. Muilla keinoin umpisolmun aukaisemista voidaan kyllä tukea: on kohtuullista, että kuljetuskustannusten nousun maksaa kuljetuksen tilaaja eikä työn tekijä.
    Ajoneuvoveron neljännen vuosierän anteeksianto oli viisas vastaantulo: se viestii hallituksen ottavan huolen polttonesteiden hinnannoususta vakavasti, mutta toisaalta se kertoo myös selkeästi sen, ettei rettelöiden uhan allakaan budjettitalouden ja energiaverotuksen huolellisesti mietittyjä periaatteita olla valmiita heittämään romukoppaan. Polttoaineen suhteellisen korkea verotus on perusteltua sekä ympäristösyistä että valtiontalouden vakauden vuoksi. Oireellista on, ettei keskustelussa ole juuri huolehdittu siitä, millä polttoaineen veroalen aiheuttama vaje valtiontaloudessa katettaisiin.

Kytevän polttoainekonfliktin ratkaisussa konsensus-Suomi näytti siis valoisammat kasvonsa. Konsensuksen kääntöpuoli näyttää toisaalta olevan se, ettei öljykriisi ainakaan päälle päin näytä lietsovan tulevaisuuden energiaskenaarioihin yltävää poliittista keskustelua - siitäkään huolimatta, että öljyyn nojaavan järjestelmän haavoittuvuus on jälleen kerran tullut todistetuksi.
    Energiakeskustelun nokkamieheksi ei ole ainakaan pääministeri Paavo Lipposesta, joka luonnehti öljyn hinnannousua suhteellisen ohimeneväksi ilmiöksi. Vaikka öljyn hinta tuleekin kysynnän laskun vuoksi putoamaan nykyisistä lukemista, öljyvarantojen huvetessa pitkän tähtäimen hintakehitys osoittaa vakuuttavasti ylöspäin. Tämän jos minkä pitäisi herätellä uusiutuvien energiavarojen entistä ponnekkaampaan kehittämis- ja tutkimustyöhön. o



ETUSIVULLE