Pääkirjoitus | Jyrki Räikkä
Sopivat, pätevät ja etevät

Suomen Pankin johtokuntanimitykset olisivat uskottavampia, jos poliittisen markkina-arvon sijaan vertailtaisiin ehdokkaiden talousnäkemyksiä.

Kahta avointa Suomen Pankin johtokunnan jäsenen paikkaa haki määräaikaan mennessä 39 hakijaa. Vaikka eräillä aloilla podetaankin työvoimapulaa, määrä ei voida pitää kovin suurena – varsinkin kun muistetaan, millaisen palkan ja muut hulppeat edut työ tarjoaa.
    Osan potentiaalisista hakijoista lannisti toki se, että todellisia mahdollisuuksia valintaan on kovin harvoilla. Kansanedustajien Ilkka Kanerva (kok.) ja Mauri Pekkarinen (kesk.) valinta olisi ollut käytännössä selvä jo ennakkoon, elleivät Kanervan ja valtiovarainministeri Sauli Niinistön kärhämät olisi sekoittaneet valintakuviota.
    Joka tapauksessa on hyvä, että johtokuntaan on hakenut talouselämän huippuasiantuntijoita myös poliitikkojen ennakkoon ilmaisemasta suosiosta riippumatta . Nimityksen presidentille esittelevä pankkivaltuusto joutuu tekemään selviä linjavalintoja ja toivottavasti myös perustelee julkisesti ratkaisunsa, jos koulutuksensa puolesta selvästi pätevimmät saavat väistyä politiikan syöttiläiden tieltä.

Poliittinen sopivuus ja asiallinen pätevyys eivät ole toisensa pois sulkevia määreitä, mutta käsitteet eivät myöskään ole toistensa synonyymeja. Vaikka esimerkiksi ehdokkaiksi ilmoittautuneet kansanedustajat ovat pitkän parlamentaarisen uransa aikana näyttäneet kuntoisuutensa puolueidensa intressien ajajina, heitä ei ole opittu tuntemaan talouspolitiikan itsellisenä visionääreinä. Puolueidensa palvelijoina – kirjaimellisesti etuvartiossa – he varmasti täyttäisivät paikkansa johtajistossa. Kummatkin joutuisivat kuitenkin nojaamaan vahvasti virkamiehistön asiantuntemukseen, jolloin talouspolitiikan todelliset vaikuttajat ja harmaat eminenssit jäävät herkästi julkisuudelta piiloon.
    Toisaalta Suomen Pankin johtajapelissä niin sanotut asiantuntijaehdokkaat pääsevät ehkä liiankin helposti livahtamaan poliittisesta veräjästä. On nimittäin turha kuvitella, että talousasiantuntijuus olisi absoluuttiseen tietoon pohjaava arvovapaa kenttä, jota eivät värittäisi ideologiset arvostukset, sidokset tai lojaliteetit. Ei Niinistökään olisi linnoittautunut sitoutumattoman papereilla esiintyvän Johnny Åkerholmin taakse, ellei alivaltiosihteeri olisi osoittautunut sekä ajatusmalleissa että teoissa kokoomusministerin luottamuksen arvoiseksi. Myös kokonaan päivänpolitiikan ulkopuolellakin pysyneet hakijat pohjaavat asiantuntemuksensa määrättyihin talousteoreettisiin oppeihin, arvoihin ja uskomuksiin.

Onkin merkillistä, että Suomen Pankin virantäytössä on puhuttu vuolaasti nimistä ja henkilökohtaisista ominaisuuksista, mutta tuskin lainkaan ehdokkaiden talouspoliittisista näkemyksistä ja niiden mahdollisista eroista. Esimerkiksi Suomen Pankin pääjohtajan Matti Vanhalan keskiviikkona esittämät varoitukset talouden ylikuumenemisesta tarjoaisivat hyvän alustuksen kotimaiselle keskustelulle. Olisi myös mielenkiintoista kuulla, millaista profiilia ehdokkaat haluaisivat Suomen Pankin ylläpitävän Euroopan keskuspankin neuvostossa.
    Keskustelu on toki ehdokkaiden kannalta turhaa suunpieksentää: virkojen täyttö ei ratkea ansiokkaimman talouspoliittisen argumentoinnin perusteella, vaan puolueiden – ennen kaikkea keskustan ja kokoomuksen – välisten valtapoliittisten neuvottelujen pohjalta. Kun samaan virkapakettiin saatetaan vielä liittää Kansaneläkelaitoksen pääjohtajan valinta, virkapaketti suosii entistä enemmän sopivuutta pätevyyden kustannuksella. o



ETUSIVULLE