Kommentti | Teija Tiilikainen
Turvallisuuden
uudet vaateet

YK-järjestelmällä on vaikeuksia sopeutua maailman muutoksiin.

Yhdistyneillä kansakunnilla on nykyisin monta roolia. Keskeisin niistä liittyy kansainväliseen turvallisuusjärjestelmään, jonka huipuksi YK toisen maailmansodan jälkeen perustettiin. Päämääränä oli tuolloin vähittäinen siirtyminen pois valtiokeskeisestä turvallisuusjärjestelmästä, jossa valtiot määrittelevät kukin tahoillaan omat turvallisuuspoliitiset uhkakuvansa ja välineet niiden torjumiseksi.
    Tilalle suunniteltiin kollektiivisen turvallisuuden järjestelmää, jossa turvallisuus olisi enemmän järjestelmään osallistuvien yhteistä omaisuutta. YK:n peruskirjan takana onkin ajatus, jonka mukaan turvallisuusuhkat määritellään yhdessä ja niihin reagoidaan yhdessä.
    YK-turvallisuusjärjestelmä jäi monessa suhteessa kauniiksi unelmaksi, jonka toteuttamisen tielle tuli kylmän sodan aikana monia esteitä. Kylmän sodan päätyttyä toivo heräsi jälleen, ja "yhteistyövarainen” turvallisuus niin eurooppalaisella kuin globaalillakin tasolla on ollut monen juhlapuheen keskiössä. Viime aikoina maailmanjärjestöön on kuitenkin kohdistettu kovaa kritiikkiä. On herännyt epäilyksiä siitä, onko YK-pohjainen turvallisuusjärjestelmä enää käyttökelpoinen.

VALTIOKESKEISYYS RAJOITTAA
YK on edelleen valtioiden välinen turvallisuusjärjestelmä. Sen jäseniksi pääsevät vain valtiot, ja valtiot ovat näin ollen keskeisiä vallankäyttäjiä sen keskeisissä toiminnoissa. Myös YK:n turvallisuuskäsite perustuu turvallisuuden valtiokeskeiseen määritelmään, jonka mukaan turvallisuudessa on pääasiassa kysymys valtioiden välisestä rauhantilasta ja aseellisen väkivallan puuttumisesta.
    Nykypäivän aseelliset selkkauksetkin ovat pääasiassa muita kuin valtioiden välisiä yhteenottoja. Uusilla toimijoilla, kuten valtioiden sisällä tai niiden rajojen yli toimivilla poliittisilla tai etnisillä ryhmillä ei ole pääsyä YK-järjestelmän jäseniksi.

SOTILAAT EIVÄT SUOJELE KAIKELTA
YK:n toiminta turvallisuusorganisaationa perustuu nykyisin jo hyvin kapea-alaisena pidettyyn sotilaallisen turvallisuuden käsitteeseen. Sotilaallisten konfliktien syihin puuttuminen ja konfliktien estäminen ennakoivalla toiminnalla on huomattavasti vaativampi tehtävä ja edellyttää monimuotoisempaa konfliktinhallinta-apparaattia kuin aseellisiin selkkauksiin puuttuminen niiden jo puhjettua.
    Kylmän sodan jälkeiset konfliktit ovat kuitenkin osoittaneet, että kansainvälisten kriisinhallintajärjestelmien on kehityttävä tähän suuntaan, jos niiden tavoitteena on pitkän tähtäimen tuloksellinen toiminta. Myös YK on muokannut rauhanturvatoimintaansa tähän suuntaan, mistä on esimerkkinä sen puhtaasti ennaltaehkäisevä rauhanturvaoperaatio Makedoniassa. Peruskirjan tasolla järjestelmän jäsenet sitoutuvat kuitenkin varsin vanhanaikaiseen maailmankuvaan.

ALUEJÄRJESTELMÄT NOUSUSSA
Turvallisuuskäsitteen ohella YK:n globaalisuus on tänä päivänä eräs sen kriittisistä ulottuvuuksista. YK luotiin aikanaan globaaliksi järjestelmäksi, jonka tavoitteena oli rauhantilan ylläpitäminen koko maailmassa. Kylmän sodan jälkeisten kriisien kytkeytyessä hyvin paikallisiin historiallisiin ja poliittisiin taustoihin on herännyt kysymys siitä, onko globaali järjestelmä enää oikea lähtökohta niiden ratkaisemiseksi.
    Alueellisten järjestelmien etu tässä suhteessa on, että kriisien ratkaisumallit kyetään paremmin sovittamaan alueellisiin ja paikallisiin erityisolosuhteisiin. Tosiasia on kuitenkin, ettei kaikilla maailman alueilla ole tasavertaisia resursseja ja mahdollisuuksia omien turvallisuusolosuhteidensa hallintaan. Globaali turvallisuusjärjestelmä onkin antanut rikkaille maille enemmän vastuuta köyhien alueiden turvallisuusongelmista.

TURVALLISUUSNEUVOSTO UUSIKSI?
YK:n turvallisuusjärjestelmän kolmantena suurena haasteena on sen sisäinen valtarakenne ja päätöksenteko. Järjestelmä ensinnäkin luokittelee maailman maat suurvaltoihin ja muihin antamalla ensiksi luettaville vahvemmat oikeudet sen päätöksenteossa.
    YK:n turvallisuusneuvoston viisi pysyvää jäsenmaata voivat estää neuvoston päätökset veto-oikeudellaan. Viiden pysyvän jäsenmaan valinta pohjautuu toisen maailmansodan lopputulokseen eikä edes vastaa tämän päivän todellisuutta. Kokonaan oma kysymyksensä on lisäksi, sulkeeko tämä kaksikerroksinen valtajärjestelmä sisäänsä kaikki todelliset turvallisuuspoliittiset vaikuttajat globaalilla tasolla.
    Puutteistaan huolimatta YK on edelleen maailmanlaajuisen turvallisuuden ja yhteistyön kiistämätön symboli. Järjestelmän perustaan koskeminen edellyttää sen jäsenmailta sellaista poliittista tahtoa ja yksimielisyyttä, jota ainakaan tänä uuden vuosituhannen ensimmäisenä vuonna ei ole näkyvissä. o

Valtiotieteen tohtori Teija Tiilikainen on Helsingin yliopiston tutkija.



ETUSIVULLE