Kaupunkiparatiisi katsoo tulevaisuuteen / Vihreä Lanka 25.8.2000


Kaupunkiparatiisi katsoo tulevaisuuteen
Anu Pulkkinen

LINTUTUTKIJA Markku Mikkola-Roosilla ei ole vaikeuksia nimetä Viikin alueella pesinnän lopettaneita tai taantuneita lintulajeja. ”Punasotka, tukkasotka, nokikana...”, hän listaa. Mikkola-Roos tietää mistä puhuu, sillä hän on Viikki – Helsingin Vanhankaupunginlahden historiaa -kirjan isä.
    Vanhankaupunginlahden saama runsas julkisuus on ollut välillä ristiriitaista. ”Jos vertailukohtana on 40-luku, niin alueen tila on kiistatta huonontunut, jos taas 80-luku, niin parantunut”, sanoo Mikkola-Roos.
    Säännölliset lintukartoitukset Viikin ympäristössä Mikkola-Roos aloitti biologian opiskelijana vuonna 1986, jolloin Helsingin kaupunki käynnisti omien lintuvesiensä seurannan ja tilasi tutkimuksen Helsingin yliopistolta. Alueen seuranta siirtyi Mikkola-Roosin valmistuttua Birdlifeen, ja myöhemmin Suomen Ympäristökeskukseen, jonka projektissa Mikkola-Roos nyt työskentelee vanhana työntekijänä.
    ”Halvin menetelmä seurata ekosysteemin tilaa on seurata linnustoa. Jos siinä tapahtuu muutoksia, se kertoo siitä, että koko ekosysteemi on muuttunut”, Mikkola-Roos kertoo.

Käännekohtana
1980-luku

Veden laatu Vanhankaupunginlahdella huononi erityisesti 60-luvulla, jolloin valtaosa Helsingin jätevesistä laskettiin lahteen. Kun jätevesipäästöt lopetettiin vuonna 1987, ei uposlehtistä kasvillisuutta ja pohjaeläimiä ollut juuri ollenkaan.
    ”Elinympäristön mukana oli mennyt myös kyseisiä lajeja ravintonaan käyttävät linnut”, Mikkola-Roos kertoo. Vuodesta 1941 systemaattisesti jatkuneiden lintulaskentojen perusta on pesimälinnuston tarkastelussa. Seuranta laajeni kahlaajiin, rantakanoihin ja kasvillisuuteen 90-luvulla.
    Nykyisin vertailualueena käytetään Espoon Laajalahtea, jonne päästöt Talin puhdistamolta lopetettiin samana vuonna kuin Vanhankaupunginlahteen.
    ”Laajalahdella uposkasvillisuus valtasi vesialueen 90-luvun alussa. Samalla sitä ravintonaan käyttävien vesilintujen pesimäkannat alkoivat kasvaa.”
    ”Vanhankaupunginlahden ongelma on se, että palautuminen ei ole tapahtunut yhtä hyvin. Vesikasvillisuutta on edelleen vähän ja pohjaeläimistö on yksipuolinen”, Mikkola-Roos toteaa.

Mallia menneisyydestä
264-sivuinen ja 23 eri aloja edustavan kirjoittajan Viikki-kirja kokoaa pääpiirteissään alueesta tällä hetkellä olemassa olevan tiedon. Kesän aikana Mikkola-Roos on työstänyt kolme vuotta kestäneen ja 2,6 miljoonan markan arvoisen Life-projektin tuloksia raportoitavaksi Euroopan unionille, joka panosti hankkeeseen 1,3 miljoonaa markkaa.
    Lifen puitteissa suunniteltiin Viikin-Vanhankaupunginlahden suojelualueen sydämessä olevan Hakalanniemen lamparealueen palauttaminen ruoppaamalla 40-luvun asuun, Mikkola-Roos kertoo. Nyt lamparemosaiikki on osin umpeenkasvanut ja veden pinta on meriveden pinnanvaihtelujen armoilla.
    ”Siitä on minun tutkimusaikanani kadonneet kaikki kahlaajat”, Mikkola-Roos kuvaa. Ennallistava ruoppaaminen on kuitenkin poikkeuksellisen raju toimenpide suojelualueen sisällä. Kalliin hankkeen riskinä on muun muassa se, että maaperän rikkipitoinen liete hapettuu ja happamoittaa ympäristöä. Geologisen tutkimuskeskuksen selvittämät alueen raskasmetallipitoisuudet eivät kuitenkaan ylitä sallittuja raja-arvoja.
    Hakalaniemeen on alustavasti suunnitteilla myös pato. Runsas ruovikoituminen on tapahtunut pääosin viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana. Sitä selittävät pitkälti Vantaanjoen savimassat, jotka korkean veden aikana tulevat ruovikkoon ja matalan veden aikana jäävät siihen.
    ”On sanottu, että annetaan ruovikon vaan kasvaa, se on luonnollista. Rehevöityminen ja ruovikon muodostuminen ovat kuitenkin ihmisen aikaansaannosta. Joten voidaan myöskin keskustella, että alue palautettaisiin 40-luvun asuun”, Mikkola-Roos pohtii.

Retkeilijöillä iso vastuu
Viikin linnuston pesimärauhaa parantaa tänä vuonna aloitettu, päivittäin tarkastettavilla syöttiloukuilla tapahtuva supikoirien tehopoisto. Tulos on näkynyt välittömästi lintujen poikastuotossa, Mikkola-Roos iloitsee.
    Ajankohtainen kysymys on alueella liikkuvien retkeilijöiden aiheuttamat haitat. Esimerkiksi koirien valvonta on toistaiseksi puutteellista.
    ”Suuri osa puolisukeltajista pesii alueen reunametsissä. Koira pelottaa linnun pesältä”, kertoo Vanhankaupunginlahden ympäristössä yleensä aamuyöstä ja varhaisaamusta liikkuva lintututkija.
    Huolenaiheena ovat myös alueen varikset, jotka ryöstävät pesiä. Mikkola-Roos kertoo tosin itsekin saaneensa moitteita luonnontilaisten paikkojen pilaamisesta. Ohjatut reitit ja pitkospuut ovat suositulla alueella välttämättömiä.
    ”Ollaan Helsingin keskustassa, ja suojelua on vaikea perustella, jos alueella ei ole käyttäjiä. Minusta ainoa keino säilyttää Viikkiä on se, että ihmiset kokisivat, että se kannattaa säilyttää.” o

Viikki - Helsingin Vanhankaupunginlahden historiaa ja luontoa. Toimittaneet Markku Mikkola-Roos ja Rauno Yrjölä. Tammi 2000.



ETUSIVULLE