Pääkirjoitus
Jyrki Räikkä
Palveluja ei jätetä

Kunnallispolitiikan renessanssi on tulossa, kunhan valtuustot tekevät sille tilaa.

KUNNIAN KUKKO ei ole laulanut suomalaiselle kunnallisdemokratialle syksyn 1996 jälkeen. Kun koko maan äänestysprosentti jäi tuolloin alle 60 prosentin, monin paikoin vain hieman yli puolet äänestysikäisistä kuntalaisista antoi omasta puolestaan valtuustolle valtakirjan. Nukkuvien puolueen suuruus kieli selkeästi välinpitämättömyydestä yhteisten asioiden hoitoa kohtaan.
    Tässä valossa Kunnallisalan kehittämissäätiön maanantaina julkaiseman Kansalaismielipide ja kunnat -mielipidetutkimuksen tulokset ovat yllättäviä. Gallup-kyselyssä 65 prosenttia vastanneista oli sitä mieltä, että suomalainen kunta on kansalaisille toimivin vaikuttamisen väylä. Tämä ei tosin kerro niinkään järkkymättömästä uskosta kunnallisdemokratiaan kuin pettymyksestä poliittiseen osallistumiseen yleensä: samassa kyselyssä 61 prosenttia tuomitsi kunnallishallinnon(kin) ”näennäisdemokraattiseksi” päätöksentekojärjestelmäksi.

Kiistattomasti tutkimus osoittaa, että kunnallisten palvelujen arvostus on entisestään noussut. Palvelujen nauttijoiden periaatteellinen suopeus palveluja kohtaan ei sinänsä ole kovin ihmeellistä. Mutta melko odottamatonta nykyisessä veronalennusbuumissa on se, että kuntalaisten selvä enemmistö on kaikissa väestöryhmissä valmis maksamaan omasta pussistaan ylimääräistä kunnallisveroa, jos niin estetään kunnallisten palvelujen karsiminen. Vaikka kysymyksessä puhutaan nimenomaan kunnallisverosta eikä valtionverotuksesta, periaatteellinen valmius verotalkoisiin on huomattava.
    Myös porvarillisten puolueiden kannattajat suhtautuvat huomattavan suopeasti kunnallisiin palveluihin ja ovat valmiita tekemään uhrauksia niiden ylläpitämiseksi: nihkeimmin kysymykseen suhtautuvista kokoomuslaisistakin peräti 63 prosenttia valitsee mieluummin kunnallisveron korotuksen kuin palvelujen leikkauksen. Muissakaan kunnallishallinnon roolia koskevissa kysymyksissä ei saatu merkittäviä eroja edes puoluekentän äärilaitojen välille.
    Kaikkien puolueiden kannattajien selvä enemmistö on siis tiiviisti ryhmittynyt palvelujen puolustukseen. Myös nykyisen palvelutuotannon malli vaikuttaa kiveen hakatulta: asenteet kunnallisten palvelujen yksityistämistä ja kilpailuhakuisuuden lisäämistä kohtaan ovat nyt selvästi kielteisemmät kuin neljä vuotta sitten, jolloin edellinen vertailukelpoinen tutkimus tehtiin. Puolueiden onkin tehtävä syksyn kunnallisvaalitaistelussa kovasti töitä, jotta ne kykenevät erottautumaan toistensa joukosta – poliittista viisautta lienee eron tekeminen nyanssein, ei räväköin irtiotoin.

Tutkimus vertaili myös koko väestön ja kunnanvaltuutettujen asennoitumista. Saman poliittisen ryhmän valtuutettujen ja äänestäjien välillä ei yleensä ollut suuria eroja – kokoomuksen valtuutetut tosin suhtautuivat yksityistämiseen ja kunnan palvelutason leikkauksiin huomattavasti äänestäjiään suopeammin.
    Valtuutettujen ja äänestäjien erot rävähtivät näkyviin, kun esiin nostettiin suoran kansanvallan lisääminen kunnan ylimpien virkojen täytössä. Valtuutetut suhtautuvat huomattavan penseästi sekä kunnanjohtajien määräaikaisuuteen että kunnanjohtajien valitsemiseen virkaansa suoralla kansanvaalilla. Äänestäjät suosivat näissä kysymyksissä selvästi enemmän suoraa ja määräaikaista valtaa.
    Suoran demokratian nostaminen pöydälle voisikin antaa kunnallisvaalitaistoon sellaista väriä ja konkretiaa, joka estäisi kamppailun latistumisen pelkäksi käsitteiden varjonyrkkeilyksi ja sävyeroilla leikittelyksi. Jotain kouriintuntuvaa vastakkainasettelua vaalit tarvitsevatkin, jotta gallupin osoittama kiinnostus ja myötätunto kunnallista demokratiaa kohtaan saadaan realisoitua myös vaaliuurnilla. o



ETUSIVULLE