Apartheidin puolustajat tarttuivat bioaseeseen / Vihreä Lanka 18.8.2000


Apartheidin puolustajat tarttuivat bioaseeseen
Jyri Tyynelä

ETELÄ-AFRIKAN valkoinen menneisyys sisältää niin mustia läiskiä, että niitä on vaikea uskoa todeksi. Yksi synkimmistä lehdistä apartheid-hallinnon vielä kirjoittamattomassa historiassa liittyy Etelä-Afrikan armeijan salaiseen hankkeeseen kehittää valmius kemialliseen ja biologiseen sodankäyntiin.
    Peitenimellä Project Coast kutsuttu ohjelma käynnistettiin vuonna 1983 tilanteessa, jossa Angolassa taisteli kuubalaisia joukkoja neuvostoliittolaisten sotilasasiantuntijoiden tukemana. Joukoilla havaitut kaasunaamarit saivat Pretorian hallituksen pelkäämään kemiallista ja biologista hyökkäystä, jota vastaan päätettiin aloittaa oma varustautuminen.
    ”Totuus- ja sovintokomissio on tuonut julki monia apartheid-hallinnon aikaisia ihmisoikeusloukkauksia, mutta kemiallisen ja biologisen sodankäyntiohjelman osalta se on vasta raapaissut jäävuoren huippua”, väittää oikeustieteen tutkija Jerome Amir Singh Natalin yliopistosta.

Raapaisu jäävuoreen
Komission lokakuussa 1998 julkistetussa loppuraportissa kiinnitetään huomio ohjelman hyökkäykselliseen luonteeseen: muun muassa siihen, kuinka sen puitteissa tuotettiin koleran, botuliinibakteerin ja pernaruton kaltaisia tappajamikrobeja, erilaisia myrkkyjä sekä salamurhatarkoitukseen suunniteltuja aseita.
    ”Yksi Project Coastin lopullisista tavoitteista oli kehittää myrkky, jota tiede ei pystyisi havaitsemaan. Silloin kuolleen henkilön ruumiinavaus ei tuottaisi tulosta, ja hänen ajateltaisiin kuolleen luonnollisen kuoleman”, Amir kertoo.
    Etelä-Afrikan hallitus perusti 1980-luvun alussa armeijan alaisuuteen salaisen yksikön, jonka tehtävä oli murhata apartheidin vastustajia ympäri maailmaa. Tunnetuimpia salamurhayrityksen kohteeksi joutuneita ANC:n jäseniä ovat Ronnie Kasrils ja Dullah Omar, molemmat nykyisen hallituksen ministereitä, jotka yritettiin murhata Lontoossa.
    ”Kukaan ei varmasti tiedä, keitä salamurhatut ihmiset olivat. On mahdollista, että suuri joukko ihmisiä on murhattu, mutta kaikki kuolemat on kirjattu luonnollisiksi”, Amir toteaa.

Pimeyden ytimessä
Viime vuoden lokakuussa Pretoriassa alkoi oikeudenkäynti, jossa syytettynä on Etelä-Afrikan armeijan prikaatinkomentaja ja arvostettu sydänkirurgi Wouter Basson, paremmin ”Tohtori Kuolemana” tunnettu Project Coastin johtaja. Oikeudenkäynnissä Bassonia syytetään muun muassa yli 200 sotavankina olleen SWAPO-sissin tappamisesta ihmiskokeissa nykyisen Namibian alueella.
    ”Vaikka ohjelma ei ollut yhtä laaja kuin Saksan ja Japanin vastaavat toisen maailmansodan aikana, suoritetut hirmuteot ovat aivan yhtä vakavia. Kysymys oli julmista ihmiskokeista, kutsuttiinpa niitä millä nimellä tahansa”, Amir korostaa.

Lännen likaiset kädet
Basson on kiistänyt kaikki syytteet ja kokee olleensa vain tavallinen rivisotilas apartheidin puolustustaistelussa. ”Puolustukseni oikeudessa tulee olemaan totuus. Mitä tahansa teinkin, tein sen siksi, että se oli silloisessa tilanteessa oikein.”
    Etelä-Afrikan nykyinen hallitus pyrki estämään totuus- ja sovintokomission julkiset kuulemiset Project Coastiin liittyen, eikä ohjelman kaikkia yksityiskohtia ole vieläkään tuotu julki. Hallituksen mukaan tietojen julkistaminen olisi häpeäksi vieraille valtioille ja vaarantaisi vakavasti Etelä-Afrikan suhteet näihin maihin.
    ”Basson on väittänyt alusta alkaen saaneensa ohjelmaan apua eurooppalaisilta ja amerikkalaisilta. Henkilökohtaisesti en usko, että sitä olisi pystytty kehittämään niin pitkälle ilman ulkomaista apua. On shokeeraavaa, että länsimaat ovat voineet osallistua tämänkaltaiseen hankkeeseen”, Amir sanoo.

Kuolemaa liukuhihnalta
Project Coastin synkin puoli ei sisälly Bassonia vastaan luettuihin syytteisiin, vaikka se liittyykin ”Tohtori Kuoleman” varsinaiseen leipätyöhön. Ohjelmassa valmistettiin kemiallisia ja biologisia aseita massatuhotarkoituksiin, ja niitä myös käytettiin.
    Vahvin näyttö on tammikuussa 1992 mosambikilaisia sissejä vastaan tapahtuneesta kemiallisesta iskusta, jossa todennäköisesti käytettiin amerikkalaisten aikoinaan kehittämää BZ-nimistä kemiallista asetta. Zimbabwen hallitus on esittänyt epäilyn, että 1980-luvun alussa karjassa havaittu pernaruttoepidemia olisi ollut Etelä-Afrikan työtä.
    Amir uskoo, että ohjelman uhrien lukumäärä lasketaan tuhansissa ihmishengissä. ”Etelä-Afrikan hallituksen tiedetään esimerkiksi infektoineen Angolan ja Namibian pakolaisleirien vesilähteitä kolerabakteereilla. Mitään tilastoja ei ole osoittamassa, kuinka moni sairastui, mutta leireillä oli useita koleraepidemioita tuona aikana, joissa kuoli satoja ellei tuhansia pakolaisia.”
    Basson askarteli myös negatiivisen eugeniikan parissa. Tavoitteena oli kehittää bakteeri, joka tuhoaisi värillisten naisten hedelmällisyyden.

Huippunimiä mukana
Project Coast lakkautettiin vuonna 1992 vain kaksi vuotta ennen ensimmäisiä demokraattisia vaaleja ja mustien valtaannousua. Ohjelman vaikutukset tuntuvat kuitenkin vielä pitkään eteläafrikkalaisessa sielussa: se ei ollut yksittäisten tappajien ja psykopaattien aikaansaannos, vaan ankkuroitui syvälle valkoisen vallan rakenteisiin, Amir korostaa.
    ”Nyt tiedetään, että huipputiedemiehet tietyissä yliopistoissa olivat ohjelmassa mukana. He tuottivat myrkkyjä ja niiden valmistamiseen tarvittavia tietoja. Nämä ihmiset tunsivat toimivansa maansa puolesta. He näkivät mustat, kommunistit ja apartheidin vastustajat vihollisena, joka piti pysäyttää – hinnalla millä hyvänsä.” o



ETUSIVULLE