Pääkirjoitus
Jyrki Räikkä
Kun taivaalta satoi rahaa

Veroale tarjoaa lähes kaikille jotain, mutta suurituloisille vielä enemmän.

VALTIOVARAINMINISTERIÖN budjettiesityksen julkistamisesta tuli jälleen yhden miehen show, jossa eturivin yleisön – pääkirjoittajien ja poliittisten kolumnistien – raikuvat aplodit peittivät alleen kupletin juonen ohuuden. Tapansa mukaan valtiovarainministeri Sauli Niinistö (kok.) teki budjettineuvotteluissa räväkän avaussiirron. Tämän vuoden temppu oli tuloverokevennyksen nokittaminen kuuteen miljardiin markkaan, reilusti yli hallitusohjelman tavoitteiden.
    Veroalen kuuluttaminen oli sikäli yllättävä veto, että Niinistö julmisteli pitkin kevättä niille, jotka rohkenivat omin lupinensa puhua suurista veronkevennyksistä. Nyt hän otti kevennysten korkeimman huudon omaan piikkiinsä. Niinistön poliitinen pelisilmä johtaa helppoihin julkisuusvoittoihin, mutta politiikan fair play -palkintoa hän tuskin tulee koskaan saamaan.

Hövelin veroesityksen julkistaminen oli Niinistöltä demagogisesti tehokas isku: kun palkansaaja jo miltei tuntee käteen jäävän ylimääräisen satasen tai parin painon tilipussissaan, luvattuun etuuteen kajoaminen vaatii muilta poliitikoilta poikkeuksellista siviilirohkeutta, vaikka kevennyksen kavennuksella saataisiin aikaan enemmän yhteishyvää esimerkiksi työvoimakustannuksia laskemalla tai lamavuosina jälkeen jääneitä sosiaali- ja terveyspalveluja kohentamalla.
    Tasainen tuloveron kevennys kaikissa tuloluokissa voi kuulostaa reilulta ratkaisulta, mutta sen oikeudenmukaisuuden voivat kyseenalaistaa muutkin kuin rannalle jääneet pienituloiset eläkeläiset. Prosentuaalisesti samansuuruinen verohelpotus eri tuloluokissa antaa verotettavalle absoluuttisesti sitä enemmän hyötyä, mitä suuremmat hänen tulonsa ovat. Vaikka veronkevennysten progressio on pienituloisille hitusen edullisempi kuin suurituloisille, markkamääräisesti kevennys hyödyttää selvästi eniten suurituloisia, joilla on usein muitakin tulonlähteitä, kuten pääomatuloa. Käytännössä kevennysesitys siis tieten tahtoen kasvattaa tuloeroja.
    Onkin muistettava, ettei veronkevennysratkaisun takana ole ideologisesti neutraali kamreerihallinto. Veronkevennysten lopputulema noudattaa kokoomuslaista jakopolitiikkaa, jota on avoimimmin julkisuudessa esitellyt euroedustaja Piia-Noora Kauppi: rikkaat tarvitsevat enemmän rahaa kuin köyhät. Budjettiesityksessä toista viulua soittava valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes (vas.) onkin suhtautunut veronalennusratkaisuun yllättävän rauhallisesti, vaikka hän onkin kainosti luonnehtinut pakettia ”suurehkoksi potiksi” nykyisessä suhdannetilanteessa.

Veroalen ensihuumassa on jäänyt vähälle huomiolle se, miten roima, kaikille jaettava kevennys sopii korkeasuhdanteeseen. Suomen talouspolitiikan pitkään linjaan kuuluu, että valtio löysää vyötä nousukaudella ja kiristää sitä lamavuosina, vaikka perinteisen talouspoliittisen viisauden mukaan pitäisi tehdä juuri päinvastoin: säästää liikkumavaraa lamavuosiin, jolloin valtion rahaa todella tarvittaisiin. On kuitenkin oireellista, että nousukaudella eturintamalle ryntää talousoppineita, joiden mukaan aiemmasta poiketen kevyt nousukauden verolinja tällä kertaa tekee hyvää koko kansantaloudelle.
    Näin sopii toivoa. Muuten lihavilta vuosilta jäävät jälleen kerran perinnöksi vain ähky ja paljaiksi kalutut luut, kun ylikuumentunut talous syöksyy seuraavaan taantumaan. o



ETUSIVULLE