Pääkirjoitus
Jyrki Räikkä
Ei vain muutaman prosentin tähden

Vihreä vaalikampanja puolusti paikkaansa, vaikka tulos jäi vaatimattomaksi.

JOS VIHREÄÄ PRESIDENTTIKAMPANJAA mitataan ahtaasti numeroiden valossa, sitä ei voida pitää erityisenä menestystarinana. Heidi Hautalan 3,3 prosentin ääniosuus jäi alle puoleen vihreiden viime kevään eduskuntavaalien ja alle neljännekseen kesän europarlamenttivaalien tuloksesta. Silti sekä ehdokas että hänen taustavoimansa ovat kampanjaan suhteellisen tyytyväisiä – eivätkä aivan suotta. Ehkä vihreiden humanistiseen perinteeseen sopii, etteivät numerot kerro koko totuutta vaalimenestyksestä.
    Hautala sai vaalikamppailun aikana valtamediassa ajatuksilleen runsaasti julkisuutta, joka oli valtaosin myönteistä. Ajoittain vihreä europarlamentaarikko pääsi jopa ohjaamaan muiden ehdokkaiden keskustelun suuntaa – harvinaista herkkua pienen puolueen edustajalle. Yhdessä lukuvertailussakin Hautala menestyi: vaikka kannatuslukemat jäivät alhaisiksi, yksi ääni tuli minibudjetilla operoineille vihreille edullisemmaksi kuin suuremmille kilpailijoille.

Presidenttipelin sääntöihin kuuluu, että loppujen lopuksi jaossa on vain yksi palkinto. Osallistumismitaleja ei jaeta, ja voittopokaalin saavuttaminen on vihreille nykyisellä puoluekentällä vielä melko kaukainen päämäärä. Oman ehdokkaan asettamisella vihreät lunastivat itselleen kuitenkin paikan päänäyttämöltä, kun esimerkiksi Vasemmistoliitto joutui kommentoimaan tapahtumia katsomosta.
    Ehdokkaan ja puolueen yhteiskunnallisten näkemysten esittely oli vihreille näissä vaaleissa sittenkin tärkeämpää kuin ehdokkaan keräämän äänipotin suuruus. Tavoite täyttyi: Hautalan ajatukset herättivät vastakaikua, vaikka niille suopeiden kansalaisten äänet usein eksyivätkin taktisiin metsiköihin.

Ensimmäisen kierroksen taktinen äänestäminen oli nyt muotia, eivätkä aktiivivihreätkään ilmeisesti pysyneet trendille täysin immuuneina. Joillekin oli tärkeämpää tukea toiseksi parasta ja/tai estää mielestään ikävimmän ehdokkaan pääsy toiselle kierrokselle. Tässä mielessä taktiikka – jossa oli toki riskinsä – tuotti monen mielestä suotuisan tuloksen: Tarja Halonen pääsi kirkkaasti jatkoon ja pelätyimmästä Riitta Uosukaisesta saatiin torjuntavoitto.
    Nyt pelitaktiset kuviot ja hienoudet jäävät kuitenkin raa'an kaksinkamppailun jalkoihin, kun äänestäjien on tehtävä joko–tai -valinta Halosen ja Esko Ahon välillä. Vaikka Halonen saa taakseen leijonanosan Hautalan äänestäjistä, on vihreiden joukossa Ahonkin kannattajia. Patinoitunut jako sosialisteihin ja porvareihin saattaa olla vihreille hieman vieras, mutta klassiset eturistiriidat akseleilla kaupunki–maaseutu, Etelä-Suomi–muu Suomi ja kuluttajat–tuottajat hieman tutumpia. Kun vihreiden kesken on näillä rajalinjoilla ennenkin esiintynyt jännitteitä, pienet kipinät voivat herkästi sytyttää sanasodan Halosen ja Ahon leireihin hakeutuneiden välille.
    Terve debatti on paikallaan, ja parhaimmillaan kummankin ehdokkaan kannattajat voisivat toisellakin kierroksella ohjata julkisuuden huomiota niihin eroihin, jotka Halosen ja Ahon välillä ovat vihreiden kannalta merkityksellisiä. Keskustelua pitäisi kuitenkin pystyä käymään suvaitsevassa hengessä, kumpaakaan ehdokasta tai hänen kannattajiaa demonisoimatta. Tässä sävyssä – eturyhmäajattelun tuolla puolen – myös ehdokkaiden asialliset ja persoonalliset erot piirtyvät selvimmin esiin. o



ETUSIVULLE