Kidutus syöpyy läpi yhteiskunnan / Vihreä Lanka 23.6.2000


Kidutus syöpyy läpi yhteiskunnan
Jani Saxell

KIDUTUSTA HARJOITETAAN tällä hetkellä yli 70 maassa. Ongelmat ovat keskittyneet sotaa käyviin maihin. Erityisesti sisällissotien jälkipyykki työllistää kidutuksen kuntoutuksen parissa työskenteleviä.
    Kuntoutustyön uranuurtaja, professori Bent Sörensen on ollut perustamassa tanskalaista kidutettujen kuntoutuskeskusta RCT:tä sekä kansainvälistä alan kuntoutuskeskusten verkostoa, IRCT:tä. Hän jäi vastikään eläkkeelle YK:n kidutuksen vastaisesta komiteasta, mutta jatkaa edelleen työtään esitelmöitsijänä ja opettajana. Sörensen vieraili Suomessa Pakolaisneuvonta ry:n ja Kidutettujen kuntoutuskeskuksen kutsusta.
    Kun kidutettujen kuntoutustoiminta alkoi 1980-luvulla, eniten uhreja tuli Etelä-Amerikasta. "Tällä hetkellä erityisen synkkiä alueita ovat Lähi-Itä ja Afrikan sarven sotaakäyvät maat", Sörensen kertoo.

Vallankäytön väline
Kidutuksen muuttuessa yksittäistapauksista valtakoneiston osaksi väkivalta saa Sörensenin mukaan usein kammottavat mittasuhteet. "Turkissa tehtiin sotilasvallankaappaus 1981. Sinä ja seuraavana vuonna kidutustapauksia oli miljoona. Chilen sotilasjuntan ajalta on vaikeaa saada tietoja, mutta ainakin 100 000 ihmistä kidutettiin."
    Maissa, joissa ihmisoikeuksia ei kunnioiteta, voi periaatteessa kuka tahansa joutua kidutetuksi. Erityisessä vaaravyöhykkeessä ovat hallituksen vastustajat oppositiopoliitikoista journalisteihin ja ay-johtajiin.
    Kriittisten äänten tukahduttaminen johtaa pelon ilmapiiriin. Kansalaiset oppivat olemaan näkymättömiä, eivätkä osallistumaan itseään koskevaan päätöksentekoon. Tätä Sörensen pitää yhtenä kidutuksen pahimmista seurauksista.
    "Kun maat aikanaan siirtyvät demokratiaan, kyvykkäät johtajat ovat paenneet maasta, heidät on tapettu tai kidutettu toimintakyvyttömiksi."
    Kehitysmaiden lisäksi moraalisia ongelmia on entisillä jättiläisillä. "Supervalta-asemansa menettänyt Venäjä valitsi uudeksi presidentikseen entisen KGB-päällikön. Miten hän voi olla demokraattisen valtion johtaja, kun kahdeksan miljoonaa ihmistä oli aikoinaan vankileireillä?", Sörensen kysyy.

Kirurgiasta
kuntoutustyöhön

Sörensenin oma elämänpiiri oli alunperin kaukana kidutussellien kauhuista.
    "Olin kirurgian professori ja onnellinen sellainen, hallinnollisissa töissä Euroopan unionissa ja kööpenhaminalaisen synnytysosaston johtaja. Kun RCT kaipasi 1984 puheenjohtajaa, Tanskan lääkäriseura osoitti minua. En siinä vaiheessa tiennyt mitään kidutuksesta", Sörensen muistelee.
    Alan tutkimuksiin ja kidutusta vastustavien kollegoiden työhön tutustuminen imaisi hänet kuitenkin täysin mukaansa. Monet silloisista kollegoista joutuivat omissa maissaan vaikeuksiin. "Aloin miettiä, miten voin istua hyväpalkkaisena professorina Kööpenhaminassa, kun kaikki tämä tapahtuu."
    Kun 1970-luvulla vielä juuri kukaan ei puhunut kidutuksesta, on se nyt jatkuvasti esillä mediassa ja tärkeä osa ihmisoikeuksien seurantaa eri maissa. IRCT:n kuntoutuskeskuksia on tällä hetkellä maailmanlaajuisesti 220. Tärkeä osa tietoisuuden synnyssä on ollut myös vuonna 1987 voimaantulleella YK:n kidutuksen vastaisella yleissopimuksella.
    "Jokaisen sopimuksen ratifioineen maan pitää lähettää YK:n kidutuksen vastaiselle komitealle raportti omasta tilanteestaan. Kun Iso-Britannia lähetti raporttinsa vuonna 1990, meillä oli tietoja 31 kidutustapauksesta Pohjois-Irlannin pidätyskeskuksissa. Seurasi raivokas julkinen keskustelu, jonka jälkeen kidutustapausten määrä laski murto-osaan."

Kiduttajat eivät jätä arpia
Sörensen pitää nurinkurisena, että turvapaikanhakijoiden kohdalla vastaanottajamaiden viranomaiset ovat kiinnostuneet lähinnä arvista ja muista fyysisistä merkeistä. Niiden puuttuessa uhrien tarinoita ei välttämättä uskota. "Kiduttajat ovat yleensä ovelia, he pyrkivät välttämään fyysisiä jälkiä. Psyykkiset vauriot ovat paljon pahempia."
    Käytännön kuntoutustyön onnistuminen riippuu luonnollisesti hyvin paljon siitä, kuinka nopeasti apua päästään antamaan.
    "Esimerkiksi Turkissa keskuksissamme käy nykyisin vuosittain tuhat uutta uhria. Yli puolet tulee alle viisi päivää viimeisimmän kidutusepisodin jälkeen. Heitä on paljon helpompi hoitaa kuin vaikkapa 20 vuotta sitten kidutettua, puhumatonta potilasta."

Kidutus ei enää tabu
Sörensen vannoo nopean reagoinnin nimiin myös maailman nykyisissä kriisipesäkkeissä. Kun Kosovossa alkoi näkyä merkkejä tilanteen kiristymisestä, IRCT:n Albanian keskus koulutti pikavauhtia lääkäreitä maakuntaan. Nyt Pristinassa on oma kuntoutuskeskuksensa ja maakunnassa lisäksi kuusi satelliittikeskusta.
    "Meillä on myös keskus Itä-Timorissa. Tshetsheniassa keskusta ei ole, sillä paikallisia viranomaisia on ollut mahdotonta vakuuttaa sellaisen tarpeellisuudesta", Sörensen pahoittelee.
    Viime vuosien eurooppalaisiin kriiseihin on liittynyt keskitysleirejä, joukkoraiskauksia ja etnisiä puhdistuksia. Sörensenin mukaan inhimillisellä julmuudella ei ole mitään rajoja.
    "Erityisesti kolmannen maailman sodissa kidutusta on surullisen paljon. Siviiliyhteiskunnissa kidutusluvut ovat kuitenkin vähentyneet. Siitä keskustellaan, se ei ole enää piilossa." o



ETUSIVULLE