Pääkirjoitus
Jyrki Räikkä
Kehykset kaulassa

Budjettiteatterin kenraaliharjoituksessa kulissit heiluvat, kun työttömille tarjotaan konnan roolia.

HALLITUKSEN ensimmäistä budjettikehystiedonantoa on markkinoitu eduskunnan vallan lisäämisenä, mutta tosiasiallisesti kysymys on viime syksyn rahariitojen provosoimasta budjettikurinpalautuksesta. Kun keskustelua joudutaan käymään määrärahakatoista ja ministeriöiden menokehysten suuruudesta eikä niiden sisällöstä, ja keskustelun päätteeksi äänestetään hallituksen luottamuksesta, ei ainakaan hallituspuolueiden kansanedustajille jää kovin paljon liikkumavaraa. Tämä näkyi myös tiistain eduskuntakeskustelussa: valtionvarainministeri vei ja kansanedustajat vikisivät.
    Kansanedustaja Osmo Soininvaara (vihr.) kiinnitti keskustelussa aiheellisesti huomiota rakenteellisen uudistustyön vaikeuteen niillä pelisäännöillä, joilla budjettia nyt laaditaan. Kun menoeristä sovitaan valtiovarainministeriön ja sektoriministeriöiden välisissä kahdenkeskisissä neuvotteluissa, budjetin painotuksia ei käytännössä voida muuttaa eri ministeriöiden välillä. Nyt muutos edellyttäisi sitä, että jokin ministeriö luopuisi ensin vapaaehtoisesti jostain omasta määrärahastaan, minkä jälkeen valtiovarainministeriön pitäisi vielä hyväntahtoisesti ohjata sama summa toisen ministeriön tarpeisiin. Ministeriöiden kahden- ja monenvälisissä neuvotteluissa kokonaisuuden eduksi tehtäviä synergiaetuja ja valmiutta uusjakoon saattaisi löytyäkin, mutta nykyinen hallinnon logiikka pakottaa jokaisen ministeriön varjelemaan määrärahojensa koskemattomuutta.

Sauli Niinistö (kok.) peräänkuulutti kansanedustajilta arvovalintoja, mutta valtiovarainministeri käytti itse asiassa esikoisoikeutta, kun hän vaati tiukennuksia nykyisen työttömyysturvaan. Niinistön mukaan sekä rakennetyöttömyydestä että monia aloja koettelevasta työvoimapulasta päästään siten, että työttömyysturvaa leikataan ja sen ehtoja tiukennetaan. Työttömät olisi myös velvoitettava ottamaan vastaan työtä oman ammattialan tai asuinalueen ulkopuolelta.
    Mallia Niinistö otti Tanskasta ja Hollannista, joissa työttömyysturva alenee tai muuttuu vastikkeelliseksi työttömyyden pitkittyessä. Niinistö tosin jätti huomiotta sen, että Tanskan ja Hollannin malleissa työttömyysturvan yleistaso on paljon korkeampi kuin Suomessa.

Työllisyyden laskusuunta on talouden voimakkaasta kasvusta huolimatta taittumassa, ja rakenteellisen työttömyyden torjumiseksi tarvitaan uusia keinoja. Niinistön esittämillä pakkokeinoilla ja kontrollipolitiikalla ongelmaa ei ratkaista. Kysymys kun ei yleensä ole työhaluttomuudesta vaan siitä, ettei tarjolla oleva työvoima kelpaa työnantajille.
    Tosiasia onkin, että harvat nykyisistä pitkäaikaistyöttömistä ovat päteviä niihin tehtäviin, joita pahinta työvoimapulaa potevilla avainaloilla – ennen kaikkea tietotekniikkayrityksillä ja elektroniikkateollisuudella – on tarjota: useimpien työttömien ammattitaito ja pohjakoulutus ei yksinkertaisesti riitä teknistä erityisasiantuntemusta vaativiin töihin. Levyseppä-hitsaaja tuskin soveltuu ATK-suunnittelijaksi, eikä hän ole alalle hevin koulutettavissakaan. Eivätkä kaikki akateemisesti työttömätkään pärjää harjan varressa – siivoustyökin kun vaatii ammattitaitoa ja soveltuvuutta.
    Työllisyyden rakenteellisia vinoumia ei pureta sellaisilla pakoilla, jotka velvoittavat huonosti motivoituneita ihmisiä tekemään heille sopimatonta työtä. Tällöin pakottamisen terveydelliset ja sosiaaliset kustannukset nousevat työllisyyden tuottamia hyötyjä suuremmiksi. Ongelma pitäisikin ratkaista myönteisillä kannustimilla rangaistuksilla uhkaamisen sijaan. o



ETUSIVULLE